Heli, Heljä, Helinä

Autot

Valikko

Autot

Auton kaasu ei toimi vakionopeudensäätimen käytön jälkeen - Maahantuoja: Kysymyksessä ominaisuus

Riita
Kun auton kaasu lakkaa toimimasta vakionopeuden säätimen käytön jälkeen, auton omistajan mielestä kysymyksessä on vika. Maahantuojan mukaan kysymyksessä on ominaisuus - auton kuuluukin toimia niin.
Espoolaismies osti vuoden 2012 alussa Mercedes-Benzin A-sarjaa olevan henkilöauton, joka on varustettu vakionopeudensäätimellä. Pian auton hankkimisen jälkeen vakionopeudensäädin alkoi toimia omituisesti.

- Kun säädintä lakkaa käyttämästä, se katkaisee autosta kaasun kokonaan useiden sekuntien ajaksi, mies kertoo IS:lle.

Auton kaasu lakkaa toimimasta miehen mittausten mukaan jopa lähes kymmeneksi sekunniksi. Hänen mukaansa vika on aiheuttanut vaaratilanteita esimerkiksi moottoritieajossa, kun auton vauhti hyytyy pitkäksi ajaksi. Säädin katkaisee auton kaasun silloin, kun ensin on ajettu nopeuden rajoittimella, josta siirrytään vakionopeudensäätimen käyttöön.

Säädin vaatii aikaa "toipua"

Mies on käyttänyt autoa huollossa useita kertoja. Vikaa on saapunut jopa Saksasta asti huoltohenkilö korjaamaan, mutta sitä ei ole saatu kuntoon. Auton maahantuojalta Veholta miehelle on sanottu, että kysymyksessä ei ole vika, vaan kyseisen auton ominaisuus.

- Miksi ihmeessä sitä on sitten korjattu monta kertaa, jos se on ominaisuus eikä vika, mies kysyy.

- Jos tällaisesta ominaisuudesta olisi kerrottu kaupanteon yhteydessä, se olisi vaikuttanut ostopäätökseeni, mies sanoo.

- Maahantuojan mukaan autolle täytyy kuulemma antaa aikaa "toipua" vakionopeudensäätimen käytöstä ja siksi useiden sekuntien katkos kaasussa on kuulemma normaalia, mies kertoo.

Auton omistaja on käynyt koeajamassa useita täysin vastaavia autoja ja hän on todennut, että niissä samaa vikaa ei esiinny.

Jos tällaisesta ominaisuudesta olisi kerrottu kaupanteon yhteydessä, se olisi vaikuttanut ostopäätökseeni, mies sanoo.

Mies vei asian Kuluttajariitalautakuntaan. Lisäksi hän kävi useissa autoliikkeissä kysymässä arviota siitä, että mikä olisi huomioon otettava hinnanalennus tällaisessa tapauksessa. Useasta autoliikkeestä sanottiin, että he eivät huolisi autoa tämän takia vaihdossa. Yksi liike huolisi auton, mutta hinnanalennus olisi ehjään autoon verrattuna peräti 6 000 euroa.

- Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että autollani ei ole arvoa lainkaan, mies sanoo.

Uutena miehen ostama Mercedes maksoi yli 27 000 euroa.

Maahantuojan mukaan miehellä "poikkeava ajotapa"

Vehon vastauksesta Kuluttajariitalautakunnalle ilmenee, että maahantuoja ei pidä liikenneturvallisuutta vaarantavana sitä, että auton kaasu ei reagoi muutamaan sekuntiin vakionopeudensäätimen käytön jälkeen.

Kuluttajariitalautakunnan käsityksen mukaan on varsin epätodennäköistä, että autoa olisi yritetty korjata Veholla useaan kertaan, jos kysessä olevaa seikkaa olisi pidetty alun perin auton tavanomaisena toimintatapana. Lautakunnan mukaan kyseessä ei myöskään ole tavanomainen autoissa oleva ominaisuus ja sen vuoksi vakionopeudensäätimen toiminta ei vastaa ostajan aiheellisia odotuksia. Kuluttajariitalautakunta suositti, että auton myyjä Veho Autotalot maksaa auton omistajalle hinnanalennusta 2 000 euroa.

Espoolaismies kertoo, että Vehon toimitusjohtajalta tuli vielä erikseen sähköpostia, jossa Veho kieltäytyy maksamasta Kuluttajariitalautakunnan suosittamaa 2000 euroa. Mies kertoo, että Vehon mukaan hänen siirtymisensä rajoittimen käytöstä vakionopeudensäätimen käyttöön hänen kuvaamallaan ajotavalla on erikoinen ja poikkeava ja siksi Veho ei maksa korvausta.

Mies kertoo sekä Veholle että Kuluttajariitalautakunnalle käyttävänsä nopeudenrajoitinta ja -säädintä seuraavasti: "Taajamassa ajetaan nopeudenrajoittimella, ja maantiellä, kun on vähemmän liikennettä, siirrytään vakionopeudensäätimelle. Minulle tämä toimintapa kuulostaa loogiselta, koska taajamissa ja kehäteillä ei ole mitään järkeä käyttää vakionopeudensäädintä liikennemäärien takia. Moottoritielle siirryttäessä kiihdytetään ja vaihdetaan vakionopeudensäätimelle."

Mies kysyykin, että onko tämä sellainen "normaalista poikkeava" toimintatapa?

Vehon mukaan hänen ajotapansa kuvatussa tilanteessa on niin poikkeava, että auton elektroniikalle on annettava muutama sekunti aikaa reagoida.

- He eivät ikinä ole kuitenkaan kertoneet minulle mikä ajotavassani on poikkeavaa. Se vaan on.

Veho on valmis kutsumaan vielä tavarantarkastajan arvioimaan autoa. Mikäli hän toteaa vakionopeudensäätimen vialliseksi, Veho tyytyy Kuluttajariitalautakunnan päätökseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    3. 3

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    6. 6

      Toimittaja-portsari Teemu ”Pastori” Potapoff eroaa Katja-vaimostaan

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    10. 10

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    2. 2

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    3. 3

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    4. 4

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    5. 5

      Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

    6. Näytä lisää