Senja

Autot

Valikko

Autot

Helsinki-Tallinna -tunnelin suunnittelu on nyt tässä vaiheessa - "Valmista helmikuussa 2015"

Helsinki–Tallinna-yhteys sisältyy jo nyt Viron kansalliseen Estonia 2030 -suunnitelmaan sekä myös virolaisen Harjun maakuntakaavaan ja Viimsin kunnan yleiskaavaan
Helsingin yleiskaavassa tai maakuntakaavassa vastaavaa aluevarausta ei toistaiseksi ole.

Helsingin ja Tallinnan välisestä kiinteästä liikenneyhteydestä on kuitenkin päätetty tehdä esitutkimus joka valmistuu helmikuussa 2015.

Se selvittää, onko yhteyden suunnittelua mielekästä jatkaa – niin taloudellisesta kuin sosiaalisestakin näkövinkkelistä katsottuna. Yhteyden sosioekonomia vaikutuksia ei ole tutkittu aiemmin, vaikka keskusteluja on käyty vuosikymmeniä.

Esitutkimus kartoittaa muun muassa hankkeen taloudellista kannattavuutta ja sen elinkeinopoliittisia vaikutuksia. Tutkimuksen pohjalta voidaan päättää, onko yhteyden suunnittelua mielekästä laajentaa varsinaiseksi toteutettavuustutkimukseksi. Esitutkimuksen tekee rakentamisen asiantuntijayritys Sweco Group.

Helsingin ja Tallinnan välisen kiinteän liikenneyhteyden uskotaan vahvistavan niin Helsingin kuin Tallinnankin metropolialueiden kilpailukykyä. Kiinteän liikenneyhteyden mahdollisina vaihtoehtoina nähdään joko tunneli tai tunnelin ja sillan yhdistelmä.

Käynnissä olevassa yleiskaavatyössä mietitään, onko kaavaan syytä jättää varaus mahdolliselle tunnelille. Tutkimus tuottaa tietoa suunnittelua ja päätöksentekoa varten.

Mikäli esiselvityksen tulokset antavat aihetta, pyritään tarkempi selvitys tunnelin sijainnista, rakennusvaihtoehdoista ja kustannuksista käynnistämään vuoden 2015 aikana.

Sopimuksen Sweco Groupin tutkimuksesta ovat allekirjoittaneet Harjun maakuntahallitus sekä Helsingin ja Tallinnan kaupungit yhteistyössä tanskalaisen Femern Belt Development -säätiön kanssa.

Esitutkimus rahoitetaan Talsinkifix-projektista, jonka yhteistyökumppanit ovat Harjun maakunta, Helsingin ja Tallinnan kaupungit sekä Femern Development -säätiö Tanskasta. Tutkimus saa rahoitusta EU:n Itämeri-ohjelman kautta.

Ota kantaa

Pitäisikö Helsingin ja Tallinnan välille rakentaa joko tunneli tai tunneli-silta?

Ei missään nimessä 19% Kyllä jos ei tule liian kalliiksi 48% Kyllä, maksoi mitä maksoi 32%
Ääniä yhteensä 12768

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. 6

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    7. 7

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    8. 8

      Kesken Miss Universum -kisan pyörtyneen Shirly Karvisen vointi koheni – edusti häikäisevänä näytöslavalla

    9. 9

      Uhkarohkea valehyökkäys Laatokan Karjalassa 24. 1. 1940 teki Lauri Törnistä sodan ammattilaisen

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    7. 7

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    8. 8

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    9. 9

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    10. 10

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    3. 3

      Maria Veitola pikkubikineissä – kommentoi kuvaa ytimekkäästi: ”Peruskannut”

    4. 4

      Mauri Pekkarinen: Hyvä, että Bernerin uudistus peruttiin

    5. 5

      Tällaiseen vankilaan sarjahukuttaja joutui

    6. Näytä lisää