Enni, Enna, Eini

Autot

Valikko

Autot

Tavismerkin yllätysisku: Sähköautoon seitsemän vuoden takuu ja maailman nopein lataus!

Takuu
Kia myöntää myös uuteen Soul EV –sähköautoonsa seitsemän vuoden tai 150 000 kilometrin takuun. Se on markkinoilla hyvin poikkeuksellinen.
Useimmilla markkinoilla kohtuuhintaisilla perusautoillaan merkittäväksi tekijäksi noussut Kia tuo Soul EV – täyssähköautonsa myyntiin 16 Euroopan maassa vielä kuluvan vuoden aikana.

Soul EV on merkin ensimmäinen maailmanlaajuisesti myytävä täyssähköauto.

Takuulinja pitää

Koreasta alun perin kotoisin oleva merkki myöntää uutuudelle markkinoiden ainoana seitsemän vuoden tai 150 000 kilometrin takuun, joka koskee siis koko autoa. Muilta valmistajilta vastaavaa takuuta ei ole saatavana.

Kialla on nykyisin tuotekehitys- ja muotoilukeskukset Etelä-Koreassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa.

Pitkän takuun lisäksi Kia julkistaa Euroopassa käyttöön otettavan pikalatausasemien latausverkoston, joka pystytetään Kia-jälleenmyyjien ja -organisaatioiden läheisyyteen eri maissa. Kaikkiaan pikalatausasemia odotetaan nousevaksi 233 kappaletta. Aikataulusta ei vielä ole tietoa.

25 minuutin pikalataus

Kian uusi pikalatausstandardi perustuu peräti 100 kW:n tasavirtasyöttöön, jolla 80 prosentin varaustaso saavutetaan ennätyksellisesti 25 minuutissa.

Lähelle pääsevät esimerkiksi Nissan Leaf 30 ja Tesla Model S 40 minuutin pikalatausajoillaan saman standardin mukaisesti.

Täyssähköautojen akkuja ajetaan harvoin käytännön tilanteissa täysin tyhjiksi. Kia Soul EV:n kierrätettävän litiumioniakuston varauskyky on 27 kWh, jonka avulla se saavuttaa 212 kilometrin (NEDC) laskennallisen toimintamatkan.

Sähköautojen yhden täyden latauksen toimintamatkan riittämättömyyttä pitkillä matkoilla pidetään usein pahimpana jarruna niiden yleistymiselle.

Akustojen kehitystä voi tarkastella esimerkiksi täyssähköautojen edelläkävijän, Nissan Leafin ensimmäisen sukupolven toimintamatkan avulla. Se oli NEDC-standardin mukaan 175 kilometriä.

Nyt, kolme vuotta myöhemmin, käytännössä samankokoisen Kia Soulin toimintamatka on parantuneen akkuteknologian ja sen energiatiheyden (200 Wh/kg) ansiosta 37 kilometriä pidempi. Prosenteissa se on merkittävästi, 21 prosenttia enemmän.

Ota kantaa

Olisiko 25 minuutin latausaika sinusta tarpeeksi nopea?

Kyllä 71% Ei 29%
Ääniä yhteensä 24396

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. 6

      Näyttelijä kuoli musiikkivideon kuvauksissa – ammuttiin rintaan asekohtauksessa

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    9. 9

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    10. 10

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. Näytä lisää