Onni, Sisu

Autot

Valikko

Autot

Tämä nouseva automerkki pyrkii tosissaan premium-laatuun - Sorenton uusi versio lupaa hyvää

Haastaja
Korealainen Kia kohentaa laatuaan tasolle, joka saattaa ajaa jopa tuttuja premium-merkkejä ahtaalle.
Uusi, kolmannen sukupolven Kia Sorento on valmis tuotantoon. Ilta-Sanomat sai ainutlaatuisen, valikoidulle ryhmälle median edustajia järjestetyn tilaisuuden tutustua autoon tuoreeltaan Etelä-Koreassa, pienellä Jejun saarella.

Kia on Suomen markkinoilla suhteellisen tuore merkki. Kovin kaukana ei ole aika, kun tavallisen kansan perusautoina tunnetut Kia ja sen emomerkki Hyundai vasta saapuivat Eurooppaan ja Suomenkin markkinoille. Aluksi autot olivat monin osin selkeästi kopioita euroautoista, eikä niiden laadullinen ilme aina vastannut täkäläisten markkinoiden odotustasoa.

Nopea muutostahti

Muutostahti on ollut kuitenkin hyvin nopeaa, ja uusi Kia Sorento on siitä erinomainen esimerkki. Korealaismerkki on siinä asettanut tavoitteekseen laadullisen tason selkeän kohottamisen.

Voidaan puhua jopa loikasta. Kian johtoporras, mukaan lukien kansainvälisten markkinoinen tuotejohtaja Spencer Cho, puhuvat uuden Sorenton yhteydessä häpeilemättömästi premium-tason autosta.

Lisäksi Kialla on tuttuihin premium-merkkeihin verrattuna ainakin yksi selkeä
etu: huomattavasti edullisempi hinta. Se voi laadullisten erojen pienentyessä muodostua tärkeäksi tekijäksi.

Toiseksi voi laskea Kian pitkän, seitsemän vuoden takuun.

Puheet vakuuttavat

Yllättävää tai ei, ensituntuman perusteella Kia-johtajien puheet vaikuttavat totuudenmukaisilta. Uusi Sorento on ulkoa selkeästi edeltäjäänsä nuorekkaamman ilmeen saanut, vaikka suuri katumaasturi ei merkistä riippumatta luonnollisesti erityinen autokaunotar olekaan.

Sisätiloissa muutos on vielä selkeämpi, sillä auton materiaaleja on muokattu entistä laadukkaammiksi ja kosketukselle pehmeämmiksi. Monien jo kuluneiden kommenttien huomiot kovista ämpärimuoveista ja heppoisista Korean-kikottimista voi uuden Sorennon suhteen unohtaa. Ne eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa.

Palaamme Kian katumaasturiuutuuteen lähiaikoina tarkemmin. Suomeen uusi Sorento saapuu ensi vuoden alkupuolella.

Ota kantaa

Vakuuttavatko Kian johtajien puheet premium-laadusta?

Ehdottomasti! 20% Kuulostaa hyvältä, mutta haluan ensin päästä rattiin 43% Pelkkää mainospuhetta 37%
Ääniä yhteensä 9922
  • Kia

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    4. 4

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    5. 5

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    6. 6

      Totuus paljastui oikeudessa: Mystiset Peter ja Trevor olivat Axl Smithin mielikuvitushahmoja

    7. 7

      Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

    8. 8

      Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

    9. 9

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    10. 10

      Paraatimatkaltaan pudotettu Emil Iversen hämmästyi valmentajan kyykytyksestä – uhkaa taas kotiinlähdöllä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    6. 6

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    9. 9

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    10. 10

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Axl Smith rikkoi hiljaisuuden tuomion jälkeen – julkaisi kuvan saamastaan tappouhkauksesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Miksi Pärmäkoski putosi mitaleilta? Jari Isometsä sulki pois oletetun vaihtoehdon – ”Niin hullulta kuin se maallikon korvaan kuulostaakin”

    4. 4

      Seksivideoita nähnyt Kasmir kommentoi Axl Smith -tuomiota: ”Olen todella pahoillani”

    5. 5

      F1-asiantuntija seurasi Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen ajamista testeissä – ”Valtava ero”

    6. Näytä lisää