Niko, Niklas, Niilo

Autot

Valikko

Autot

IS pääsi Ruotsin kuninkaan autotalliin: Rivistä löytyi muun muassa kiinalainen Volvo ja kuusiovinen erikois-Mersu!

Minkälaisilla autoilla Ruotsin kuningasperhettä viran puolesta kyyditetään? Ilta-Sanomat pääsi kurkistamaan hovin käyttöautotalliin Tukholmassa.
Noin viiden minuutin kävelymatkan päässä Tukholman kuninkaanlinnasta sijaitseva kuninkaallinen hovitalli huolehtii sekä kuninkaallisen perheen autokyydityksistä että hovin hevosista vaunuineen.

Vajaan korttelin kokoisen hovitallikompleksin autotalliin kuuluu työntekijöiden mukaan yhteensä kuusitoista autoa, joukossa kuninkaan ykkösedustusautona toimiva Mercedes-Benzin S-sarjalainen.

Suurin osa tallin autoista on suhteellisen tavallisia Volvoja ja Volkswageneita, jotka eivät juuri liikennevirrassa erotu. Rivin erikoisin Volvo-yksilö oli vierailuhetkellä Kiinassa valmistettu S80L eli Volvo S80-mallin akseliväliltään ja takatiloiltaan pidennetty versio.

Kiinalaisvolvoa harvinaisempi ilmestys on silti Binz-koritehtaan muokkaama pidennetty E-sarjan Mercedes-Benz. Kuusiovinen W210-mallista jalostettu limusiini lienee alkujaan hankittu kuninkaallisen henkilökunnan sekä turvamiesten edustavaan kuljettamiseen.

Ruotsin Kuninkaalliseen Hovitalliin järjestetään myös turisteille suunnattuja yleisökierroksia. Niitä voi tiedustella puhelimitse numerosta +4684026105 (hovitallin vaihde). Tallin osoite on Väpnargatan 1, Tukholma.

Ota kantaa

Oletko nähnyt Ruotsin kuninkaallisia?

Kyllä, mutta vain kuvissa 49% Kyllä, myös ihan elävänä 20% En 31%
Ääniä yhteensä 12698

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    2. 2

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    3. 3

      Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa

    4. 4

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Tässäkö Linnan kuningatar? Nooralotta Neziri saapui juhliin 82 000 euron kaulakorussa

    7. 7

      Sami Hyypiän lumoavan kaunis Susanna-vaimo pukeutui trendiasuun – asiantuntija: ”Olisin toivonut rohkeampaa valintaa”

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä: Robin saapunut Presidentinlinnaan

    10. 10

      Upeaa pukuloistoa Linnassa – katso päivittyvä kuvagalleria vieraista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    5. 5

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    6. 6

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    7. 7

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    10. 10

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Esikoistaan odottava Jaana Pelkonen asteli Linnaan ”diskopallona” – kimalteleva paljettipuku korosti vauvavatsaa

    2. 2

      Kuva: Klassinen kömmähdys presidentin edessä – puoliso astui vuoden pakolaisnaisen mekon päälle

    3. 3

      Poliisi epäilee: suomalainen anarkisti kävi ruotsalaisen uusnatsin kimppuun poliisiautossa

    4. 4

      612-kulkueen lähtöpaikalla joukkotappelu, anarkistit yrittivät häiritä – IS seuraa hetki hetkeltä

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – astelee Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. Näytä lisää