Nestori

Autot

Valikko

Autot

Trafin uusi kokeilu kehottaa käräyttämään laittomat pakettiautot - ”ilmoittakaa palveluun jos epäilette”

Uunituoreen älyliikennekokeilun tiedote kehottaa kansalaisia ilmiantoihin. Ilmoituksen vastaanottajakin on jo valmiina.
”Kuljettajiksi hyväksytään ainoastaan alle 2000 kg painoisilla ajoneuvoilla liikkuvia yksityisiä käyttäjiä, ei elinkeinonharjoittajia. Tämä perustuu kuljettajan omaan ilmoitukseen, mutta muita käyttäjiä kehotetaan ilmoittamaan palvelun ylläpidolle, jos he epäilevät kuljettajan käyttämän ajoneuvon olevan yli 2000 kg painoinen (esim. pakettiauto)”, Trafi ohjeistaa uuden joukkoistetun PiggyBaggy-kuljetuspalvelun käyttäjiä.

Kysymys on valtakunnallisesta tavarakimppakyyteihin liittyvästä kokeilusta, jota Trafi ilmoittaa tukevansa.

– Tavarakimppakyytikokeilun ideana on, että ihmiset voivat kuljettaa toisten tavaroita oman matkansa varrella. Tarkoituksena on, että kuljetus yleensä napataan mukaan silloin, kun on asiaa muutenkin samalle suunnalle. Palvelu toimii siis tutulla talkoomeiningillä, kertoo johtava asiantuntija Anna Schirokoff Trafista joulu-tammikuun ajan käynnissä olevasta kokeilusta.

Yhteisöllisyyteen kannustavassa mallissa sekä kuljetusta tarvitseva että sitä tarjoava yhdistetään nettipalvelun avulla. Kimppakyytikokeilussa halutaan erityisesti selvittää, onko palvelusta hyötyä vapaaehtoisessa auttamisessa, josta kuljettaja ei pyydä korvausta. Kokeilussa kuljetuksen tilaaminen tai sen toteuttaminen on maksutonta.

– Kokeilumme tarkoituksena on saada tietoa joukkoistetun kuljettamisen mahdollisuuksista ja vaikutuksista Suomessa. Samalla saamme selville, mitä mahdollisia ongelmakohtia lainsäädännössä on tämänkaltaisten yksityishenkilöiden osallistumiseen perustuvien palveluiden lisääntymiselle, kertoo johtava asiantuntija Mikko Räsänen Trafista.

Trafin vetämän kokeilun tuottaa suomalainen PiggyBaggy-tavarakimppakyyti, joka nettipalvelun kautta kuljetustarpeet ja kuljettajat kohtaavat. PiggyBaggyn nettisivuilla ei kuitenkaan puhuta sanaakaan talkoista tai Trafin maksuttomista kokeilukyydeistä, vaan palvelu vetoaa heti alkuun rahan ansaitsemiseen.

”On tosi hienoa, että voin olla avuksi muille työmatkojeni yhteydessä. Ei tietysti myöskään haittaa, että saan siitä vähän lisää rahaakin. PiggyBaggy on tosi hyvä juttu!”, sivuilla mainostetaan.

”Sovitte yhdessä, miten maksu hoidetaan”, PiggyBaggyn ohje kuittaa ja muistuttaa lopuksi:

”Paketin toimitettuasi saat sovitun korvauksen”.

Ota kantaa

Haluaisitko ilmiantaa jonkun tuttusi valtiolle?

Kyllä 18% En 82%
Ääniä yhteensä 19295

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    4. 4

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Tankkasitko kylmäasemalla? Kuva: Kortinlukijasta löytyi skimmauslaite

    8. 8

      Pettymys purkautui kyyneltulvana – Kerttu Niskanen romahti maaliintulon jälkeen

    9. 9

      Terhi Kiemunki kommentoi potkujaan puolueesta – ”Suunnatonta typeryyttä”

    10. 10

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    8. 8

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaataneen norjalaishiihtäjän Facebook-sivu täyttyi moitteista – ”Onnea vaan, luuseri”

    3. 3

      Reijo Jylhä kertoi draamasta kisan jälkeen – Iversen itki, Niskanen ”kävi kuumana kuin hellankoukku”

    4. 4

      Pudottiko Aino-Kaisa Saarinen Kerttu Niskasen kympiltä ja viestistä?

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää