Laura

Autot

Valikko

Autot

Heikki osti hulppean Volkswagenin Saksasta - valtiolta luvassa yli 2000 euron yllätys

Oletko hankkinut auton ulkomailta? Lätkäisikö Tulli sille kirvelevän autoveron? Ei hätää, tee niin kuin premium-luokan Volkswagenin omistaja ISTV:n videolla ja kuittaa liika autovero takaisin.
Heikki Tuuli hommasi VW-Phaetonin Saksasta viime kesänä. 2009 käyttöön otetun auton verotusarvoksi määräytyi 30 471 euroa. Verotusprosentti oli 41,1. Sen olisi pitänyt olla (päästöt 239 g/km) 34 prosenttia.

12 523 euron autoveron sijasta Heikki Tuulen olisi pitänyt maksaa veroa 10 360 euroa. Laskelman mukaan Tullin olisi palautettava hänelle 2 163,49 euroa.

– Ostin auton kesällä ja viime keskiviikkona minuun otettiin yhteyttä Suomen Tuontipalvelu Oy:stä, jolta olin tilannut auton hankinnan. He kertoivat, että minulla on mahdollisuus autoveron palautukseen, Tuuli kertoo.

– Se oli yllätys. Olen sellainen ihminen, että en olisi välttämättä huomannut asiaan tarttua.

Hän ei purnaa autoiluun Suomessa kohdistuvasta verotuksesta. Hän maksaa muutkin veronsa mukisematta. Mutta jos sitä on peritty liikaa, toki hän sen takaisin ottaa.

– Palautus menee normaaliin kulutukseen. Uutta autoa en ole ostamassa, olen tähän oikein tyytyväinen ja aion ajaa sillä vuosia.

Tuuli löysi VW-Phaetoninsa saksalaisilta nettisivuilta. Hän ihastui sen ajattomaan tyyliin ja konstailemattomaan ylellisyyteen.

– Tällä on ajettu reilut 130 000 km. Minulle kertyy vain vain kymppitonni vuodessa.

Suurimmat palautukset kymmeniätuhansia euroja

Heikki Tuulelle on siis tulossa parin tonnin palautus. Se on pisara meressä, sillä valtio on kantanut korkeimman hallinto-oikeuden joulukuisen tulkinnan mukaan hirmuisen määrän liikaa autoveroa.

Suomen Tuontipalvelu Oy:n asiamiehen Risto Mäkelän mukaan palautettavaa on jopa 45 miljoonaa euroa vuoden 2012 huhtikuun ja 2014 marraskuun välisenä aikana maahantuoduista autoista.

Suurimmat palautukset yksittäisten autojen kohdalla nousevat jopa kymmeniintuhansiin euroihin.

Korkeimman hallinto-oikeuden joulukuisen päätöksen mukaan Tulli on määrännyt liikaa veroa auton hiilidioksidipäästöihin perustuen. Tulli ottaa tämän päätöksen käytäntöön ja liikaa verotetut, oikaisuvaatimuksen tehneet autontuojat saavat veronpalautusta.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen takana on EU:n tasavertaiseen verokohteluun tähtäävät pykälät. Ne pakottavat Suomen Tullin verottamaan vanhempia suuripäästöisiä autoja huomattavasti nykyistä suopeammin.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että maahantuotu auto pitää verottaa sillä veroprosentilla, joka oli voimassa Suomessa sinä päivänä, kun auto on ensirekisteröity toisessa maassa.

Vanhempia autoja ei saa verottaa 2008 voimaan tulleiden, ja edelleen huhtikuussa 2012 kiristyneiden, co2-päästöihin perustuvien suurempien autoveroprosenttien mukaan. Tulli saa jatkossa määrätä autoveroa vain sen verran, kuin vastaavassa jo maassa olevassa autossa on veroa jäljellä.

Katso yllä olevalta videolta, millaista kyyti Volkswagenin premium-autolla on!

LUE MYÖS:

IS laski: Näin jatkossa verotetaan käytettyä autoa Saksasta - autovero laskee jopa 5000 euroa

Ota kantaa

Oletko tuonut autoa ulkomailta?

Kyllä 27% En 73%
Ääniä yhteensä 11822

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    2. 2

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    5. 5

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    6. 6

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    7. 7

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    8. 8

      Litrahinnoissa huima ero – mikä SM-liigaseura myy halvinta olutta?

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Autotuojien toimitusjohtaja tiukkana: LVM ei päätä tieliikenteen veroista!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    8. 8

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    10. 10

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    2. 2

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    5. 5

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    6. Näytä lisää