Niko, Niklas, Niilo

Autot

Valikko

Autot

Amerikkalainen autonvalmistaja konkurssin partaalta uuteen nousuun

GM
Vaikeuksiin joutuneen General Motorsin johtoa ei voi syyttää yrityksen puutteesta.
Viime vuosina General Motors on taistellut tappiollisen Opelin, laadullisten imago-ongelmien ja hajanaisen malliston kanssa. Mary Barran johdossa konserni saattaa olla nyt nostamassa itseään suosta.

GM:n johtoa ei voi ainakaan moittia yrityksen ja itseluottamuksen puutteesta. Jättikonserni heilui konkurssin partaalla pitkään, joutui yrityssaneeraukseen ja lähti rakentamaan itseään uudelleen. Miljoonien autojen takaisinkutsuun johtaneet virtalukko-ongelmat eivät parin viime vuoden aikana ole auttaneet eteenpäin pyrkivää yritystä.

Nähtävästi GM ei ole kuitenkaan luovuttanut.

Entinen ylemmän keskiluokan merkki, Chevroletin yläpuolelle sijoittunut Buick nimittäin porskuttaa kohtalaisen hyvin. Kotimarkkinoilla merkki tosin on tänä päivänä melkoinen outolintu: koko sen mallisto suurinta Enclave-tila-autoa lukuun ottamatta on tosiasiassa uudelleennimettyjä Opeleita Astrasta ja Mokkasta Insigniaan asti.

Maailmalla Buickilla menee kuitenkin kovaa, sillä yllättäen sen suurimpiin vientimaihin kuuluu Kiina, jossa perinteistä merkkiä arvostetaan kovasti.

Buick porskuttaa kohtalaisen hyvin.

Nyt GM:llä on kuitenkin herätty myös miettimään Buickin saattamista kiinnostavaksi automerkiksi. Detroitin autonäyttelyssä julkaistiin täysin uusi konseptiautomalli, joka tuntee nimen Buick Avenir. Se on noin viisimetrinen, muotoilultaan äärimmäisen rohkean oloinen iso luksussedan, jossa varsinkin peräpään muoto lievästi lainehtivine linjoineen kumartaa moneen suuntaan General Motorsin autojen muotoilun historiassa.

Avenir on varustettu suorasuihkutteisella V6-moottorilla, yhdeksänpykäläisellä automaattivaihteistolla ja samalla pohjalevyllä kuin Cadillacin tuleva lippulaivamalli CT6. Tämä tarkoittaa, että auto on rakennettu GM:n sisäisessä koodistossa kokonaan uudelle, Omega-nimen tuntevalle takavetoiselle pohjalevylle.

Koska GM on vetänyt kaikki muut automerkkinsä Opelia ja vain Iso-Britanniassa myytävää sisarmerkkiä Vauxhallia lukuun ottamatta Euroopasta, voisi kuvitella ettei Buick-nimen alaisuudessa tarjoiltaisi aivan mitä tahansa autoja. Kiinalaiset toki ottavat ison sedanin vastaan riemumielin, mutta olisiko tässä GM:llä tilaisuus esitellä uudestaan Opelin mallistoon iso, takavetoinen sedan?

Ainakin sillä olisi mallinimi valmiina – sen voisi ottaa vaikka suoraan pohjalevyn nimestä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. 6

      Suomi myönsi Mannerheim-ristejä myös Neuvostoliiton kansalaisille

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    10. 10

      Raskas ajoneuvo törmäsi mieheen Merikarvialla – Poliisi pyytää havaintoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    8. 8

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    9. 9

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Köyhien itsenäisyyspäivän tilaisuudessa valtavat jonot – ruokakasseja jaettiin sadoille

    2. 2

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    3. 3

      Mielenosoittajat kokoontuvat asema-aukiolle – IS seuraa hetki hetkeltä

    4. 4

      Raskaana oleva Jaana Pelkonen ei tingi tyylistään – korkeissa koroissa Linnaan: ”Mitä suurempi maha, sitä korkeammat korot”

    5. 5

      Huhut räjähdysherkän parin paluusta yhteen voimistuvat – Mercedes vahvisti epäilyt

    6. Näytä lisää