Enni, Enna, Eini

Autot

Valikko

Autot

Tämä on Uudenkaupungin autotehtaan tilanne juuri nyt – ”Metso luopunut omistuksestaan”

autoteollisuus
Vuonna 2014 Valmet Automotive kasvatti liiketoimintaansa merkittävästi. Mercedes-Benzin A-sarjan autojen päivätuotantomäärät Uudessakaupungissa kasvoivat koko vuoden ajan ja yhtiön liikevaihto ylitti 300 miljoonaa euroa.
Vuoden aikana työntekijöiden määrä Uudessakaupungissa on kaksinkertaistunut noin 1700 henkilöön ja lisäksi tehtaalla työskentelee kumppaniyritysten palveluksessa lähes 350 henkilöä. Tuotantomäärät ovat vastaavasti kasvaneet vuoden toissa vuoden 7 600 autosta yli 45 000 autoon vuonna 2014.

Daimler ja Valmet Automotive odottavat Uudenkaupungin valmistusmäärien kasvavan edelleen merkittävästi, ja Valmet Automotiven tavoitteena on valmistaa ennätysmäärä autoja tänä vuonna. Aiempi vuosiennätys on vuodelta 1992, jolloin valmistettiin noin 47 000 autoa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, miten organisaatio on onnistunut nostamaan tuotantomäärää läpi koko vuoden ilman, että se olisi aiheuttanut häiriöitä toimituksiin. Valmistettujen autojen laatu on erinomainen ja organisaatio on saanut siitä paljon kiitosta asiakkaalta, sanoo hallituksen puheenjohtaja Jarkko Sairanen.

Vuoden lopussa Valmet Automotiven omistusrakenne muuttui, kun Suomen Teollisuussijoitus ja Pontos ostivat Metson osuuden yrityksestä ja omistavat nyt yhdessä yrityksen johdon kanssa koko yrityksen.

Meillä on yritykselle kirkas strategia.

– Metso on selkeästi linjannut strategiansa ja sen osana Metso on luopunut Valmet Automotiven omistuksesta suunnitelmien mukaisesti, Sairanen toteaa.

– Omistuspohjan muutoksella ei ole vaikutusta yrityksen toimintaan. Meillä on yritykselle kirkas strategia sekä hyvät edellytykset saavuttaa asettamamme tavoitteet.

Teollisuussijoitus ja Pontos mahdollistivat vuonna 2010 omistajiksi tulleessaan avoautojen kattoliiketoiminnan oston Keski-Euroopasta, joka on merkittävällä tavalla lisännyt yhtiön kanssakäymistä ja liiketoimintaa kaikkien merkittävien saksalaisten autonvalmistajien kanssa.

– Omistusrakenteen selkiinnyttyä Metson vetäytymisen vuoksi tulemme myös pidemmällä aikavälillä tutkimaan vaihtoehtoja uuden, Valmet Automotiven kanssa vahvan teollisen logiikan omaavan, yhtiön mukaantulosta yrityksen omistajaksi, jatkaa Sairanen.

Ota kantaa

Oletko ylpeä siitä että Suomessa on vielä autoteollisuutta?

Olen 90% En ole 10%
Ääniä yhteensä 15261

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    4. 4

      Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. 6

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    7. 7

      7 ruokaa, joita sinun ei tulisi koskaan syödä lounaaksi

    8. 8

      ISTV LIVE klo 13: Uudet Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat julki

    9. 9

      Markus, 25, rakensi crossipyörästä talvimenopelin – ”Moottorikelkkaan verrattuna paljon ketterämpi ”

    10. 10

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    4. 4

      Poliisioperaatio Kotkan Karhulassa jatkuu – kaikki alkoi voimakkaasta hajusta

    5. 5

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    6. Näytä lisää