Anna, Anne, Anu

Autot

Valikko

Autot

Iso Skoda muuttui näyttävämmäksi ja menetti yhden ”Simply Clever” -ominaisuutensa

esittelytilaisuus
IS koeistui Skodan upouuden lippulaivan Prahassa.
Pitkänä ja sitä myöten erityisesti matkustajatiloiltaan hyvänä autona tunnettu Skoda Superb on uusittu täysin.

Uusi malli pohjautuu nyt Octaviasta tuttuun, niin sanottuun MQB-rakenteeseen. Käytännössä se tarkoittaa muun muassa yhteisiä uuden sukupolven moottoreita (bensapuolella 125-280 ja dieseleissä 120-190 hevosvoimaa), kuusinopeuksisia manuaali- ja automaattivaihteistoja sekä tuttua konsernityylistä tietoviihdetekniikkaa.

Aiempaan versioonsa nähden Superb on kasvanut erityisesti akseliväliltään. Lisäystä onkin siltä osin tullut peräti kahdeksan senttiä. Jo aiemmin hulppeista takajalkatiloista on siten saatu jos mahdollista entistäkin suuremmat.

Muodoiltaan viistoperäinen Superb edustaa nyt muodikasta coupe-tyyliä, aivan kuten esimerkiksi pahimpiin kilpailijoihin kuuluva uusi Ford Mondeo. Luonnossa Superb onkin sutjakan ja ison näköinen auto.

Kuuluisia sateenvarjokoloja on uudistuksessa lyhennetty ja ne on siirretty pois takaovista, etuovien yhteyteen.

Myös edellismallin twin-door -niminen, Skodan niin sanottuihin ”Simply Clever” -ideoihin kuuluva keksintö eli kahdessa osassa avautuva ”tuplaluukku” on muodistuksessa jätetty historiaan.

Nyt Superbin luukkuratkaisu edustaa perinteistä (ja tuotannollisesti oletettavasti myös selvästi halvempaa) mallia.

Tilaa isokokoisen ja ehkä hieman näppäryyttäänkin menettäneen luukun alla on kuitenkin tarjolla vanhaa enemmän, perusmuodossaan 625 ja täyslaajennettuna 1760 litraa.

Lisävarustepuolella ilahduttaa Superbiin valunut tuore konsernitekniikka, muun muassa edellisestä toiminnoiltaan ja näytöltään selvästi parantunut peruutuskamera.

Malliston hinnat selviävät kesän kynnyksellä, mutta nyt on tiedossa, että veroiltaan kiintoisimpia versioita tulee olemaan uusi Greenline-diesel. Sen myötä Superb siirtyy haamurajan yli, alle sadan gramman kerhoon.

Suomeen uudet Superbit saapuvat syksyksi. Loppuvuodesta mukaan tulee myös farmari, josta ei kuitenkaan vielä ole juuri erityistietoja herunut.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    6. 6

      RAY:n 500 miljoonan euron perinnölle pohditaan kohdetta

    7. 7

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    8. 8

      Hillary Clintonilta suoraa puhetta valeuutisista – ”Vaarallinen epidemia”

    9. 9

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    6. Näytä lisää