Meri, Vellamo

Autot

Valikko

Autot

Tämä Opel tiputti tilastoissa jopa itsensä Toyotan – ”vauhti ennen näkemätön”

opel
Viime syksynä Suomeen saapunut uusi Opel Vivaro on ylittänyt sille asetetut suuret odotukset, kertoo maahantuoja.
Suomessa Opel-pakettiautoja on merkin maahantuojana toimivan General Motors Finlandin mukaan rekisteröity ”ennen näkemättömällä vauhdilla niin kappalemäärissä mitaten kuin myyntitilaston sijoituksen mukaan”.

Helmikuussa vain Volkswagenia ja Fordia rekisteröitiin enemmän ja Opel nousi alkuvuonna historiallisesti jo neljännelle sijalle rekisteröintitilastossa. Kasvavan mallisarjan myötä myynnin uskotaan sujuvan mainiosti jatkossakin.

Opel Vivaro tuli aluksi myyntiin normaalilla korilla, jossa akseliväli on 3,1 metriä ja auton pituus pari milliä vajaat viisi metriä. Nyt Suomeen on saatu ensimmäiset pitkäkoriset Vivarot, joissa on 30 senttiä pidempi akseliväli ja korin pituus on 5,4 metriä.

Merkittävin ero on tavaratilan koossa, joka on 5,2 kuutiometrin sijaan pidemmässä Vivarossa 6,0 kuutiometrin suuruinen. Tavaratilan pituus kasvaa pitkässä Vivarossa kahdesta ja puolesta metristä 2,9 metriin, mikä helpottaa suurten kuormien kuljettamista. Vielä pidempien tavaroiden kuljettamista varten väliseinässä on luukku, jonka avulla tilan pituus kasvaa 4,15 metriin.

Ovijärjestelyssä on uutta oivaltavuutta, sillä nyt on mahdollista lukita takaovien vasen puolisko, jossa on rekisterikilpi ja jättää oikea puoli auki pitkien esineiden kuljettamista varten.

Hinnat alkavat Opel Vivaro 1,6 CDTI Turbo ecoFLEX 90 L1H1:n 30 301,30 eurosta. Kokonaiskustannuksia pudottaa omalta osaltaan pitkä huoltoväli, joka on kaksi vuotta tai 40 000 kilometriä.

Ota kantaa

Oletko ajanut nykyaikaisella pakettiautolla?

Usein 30% Harvoin 39% En koskaan 31%
Ääniä yhteensä 2172

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Kaikki rakastivat sitä!”

    2. 2

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    3. 3

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Kalifornian tulipalossa kuolleiden määrä voi kasvaa tuntuvasti

    8. 8

      Museojunan ja auton raju törmäys – nuorta miestä irrotettiin autosta 30 minuuttia

    9. 9

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    10. 10

      Sara Sieppi poseeraa sensuellisti läpikuultavissa pitsialusvaatteissa – vitsailee olevansa vaikean päätöksen edessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Pääseekö Saara Aalto X Factorin finaaliin? Onnistui täydellisesti Mariah Carey -tulkinnassaan: ”Kaikki rakastivat sitä!”

    2. 2

      Video: Saara Aallon hauska All I Want for Christmas –esitys villitsi kaikki

    3. 3

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    6. Näytä lisää