Aslak

Autot

Valikko

Autot

Bisnesguru tähyää sähköautomarkkinoille

SÄHKÖAUTO
Brittiläisen ilmailumagnaatin Richard Bransonin yhtiö kehittää seuraavaa aluevaltaustaan.
Äänilevy- ja ilmailubisneksen, junaliikenneyhtiön ja avaruuslentojen jälkeen Virgin suunnittelee nimittäin sähköautoa!

Richard Branson on yksi bisnesmaailman seuratuimmista johtajista. Karismaattinen, mutta silti elämäntapasurffarilta näyttävä pitkätukka esiintyy mielellään yrityksen keulakuvana keikistellen vähäpukeisten ja -puheisten lentoemäntien kanssa. Branson on melkein täydellinen vastakohta toiselle hyvin seuratulle yritysjohtajalle, Teslan hieman nörttimäiselle Elon Muskille. Silti kaksi herraa kilpailevat jopa kahdella eri liiketoiminta-alueella keskenään.

Molemmat tähyävät nimittäin avaruusturismin pariin, Musk omalla SpaceX-projektilla, Branson puolestaan Virgin Galactic -ohjelmallaan. Musk on tietysti vielä tunnetumpi sähköautomerkki Teslan perustajana – ja nyt Branson haluaa oman osansa samasta kakusta.

– Meillä on useampia tiimejä, jotka työskentelevät sähköautoprojektin kimpussa. Eikä koskaan tiedä mitä alalla tapahtuu – voi olla että jonain päivänä Virgin kilpaileekin Teslan kanssa samalla tavalla kuin kisaamme avaruusohjelmilla, Branson vihjasi.

Branson tosin nostaa hattua Muskin johtamalle Teslalle, eikä ole lähdössä kisaan takki auki. Bransonin mukaan jopa Teslan kaltaisen pikkutekijän tasalle pääseminen ei ole helppoa, ”Tesla kun on yhtä mediaseksikäs automerkki tänä päivänä kuin mikä tahansa muukin”.
  • Sähköauto

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    4. 4

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    7. 7

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    8. 8

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    9. 9

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    10. 10

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    2. 2

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    3. 3

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    4. 4

      IS selvitti: tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. Näytä lisää