Enni, Enna, Eini

Autot

Valikko

Autot

Valtio alistui EU:n autoverovaatimukseen – ulkomaille rekisteröidyt autot tulossa suomalaisten rajattomaan käyttöön vuoden 2016 alusta!

autoverottomat vuokra- ja leasingautot
Pian jo kymmenen vuoden ajan vireillä ollut autoverotuskiista Suomen ja EU-komission välillä näyttää viimein ratkeavan. Hävinnyt osapuoli on Suomen valtio.

EU-komission tulkinnan mukaan Suomen autoveron kaltaiset rajoitukset ovat mahdollisia ainoastaan poikkeustoimenpiteiden kohdalla tai jos se on perusteltua yleistä etua koskevista pakottavista syistä. Autoveroa EU-komissio ei ole laskenut näihin kehyksiin kuuluvaksi.

Tämä on kuitenkin Suomen tulkinnan mukaan tarkoittanut, että muuhun EU-maahan rekisteröidystä autosta on pitänyt suorittaa autovero Suomeen myös vuokra- tai leasing-auton tapauksessa.

Nyt vuokra- ja leasingautojen autoverokohteluun on kuitenkin tulossa varmuudella muutos.

Asia selviää Ilta-Sanomien haltuunsa saamasta 10. huhtikuuta päivätystä ulkoministeriön tuomioistuinmuistosta UM2015-00299, joka on ollut ministerivaliokunnan kirjallisessa käsittelyssä ajalla 13.-15.4.2015.

Tulossa päiväkohtainen autovero?

Muistion mukaan EU-komissio on pakottanut Suomen myöntymään siihen, että täysimääräisenä lyhytaikaisessa vuokrakäytössä perittävä autovero ei ole oikeasuhtainen.

Komissio vaatii, että maksettava autovero pitää suhteuttaa vuokraussopimuksessa sovitun käyttöajan mukaan. Se tarkoittaa että ulkomailta Suomeen vuokrattavan, ja täällä suomalaisen kuljettajan hallussa olevan auton kohdalla ryhdytään maksamaan todennäköisesti päiväkohtaisesti maksettavaa autoveroa.

EU-komissio on myös vaatinut Suomea luopumaan 300 euron vähennyksestä, sillä komission tulkinnan mukaan lisävähennys voi joissain tilanteissa olla palveluiden tarjoamisen vapauden rajoitukseen rinnastuva toimenpide. Tämä on estänyt ja rajoittanut ulkomaisten toimijoiden kiinnostusta tarjota autonvuokraus- ja leasing-palveluita Suomessa. Nyt vireillä oleva käyttöaikaan suhteutettava autoverokäytäntö lisäisi alan kilpailua Suomessa.

Suomeen vuokrattavan, ja täällä suomalaisen kuljettajan hallussa olevan auton kohdalla ryhdytään maksamaan todennäköisesti päiväkohtaista autoveroa.

Suomen valtio yritti kiemurrella EU-komission vaatimuksesta muuttaa käytäntöä puolustautumalla, että vastaavissa tilanteissa maksuun määrättävä autovero voidaan palauttaa maksajalle jos auto viedään uudestaan maasta pois. Tästä summasta valtio kuitenkin joka kerta vähentää automaattisesti 300 euroa, vaikka onkin sittemmin ryhtynyt maksamaan vientipalautukselle korkoa.

Lakiesitys tulossa kesän jälkeen

Vastauksen valmisteluun ovat osallistuneet niin valtiovarainministeriön, ulkoministeriön kuin Tullinkin edustajat. Vastineessaan EU-komissiolle Suomi on ilmoittanut olevansa halukas muuttamaan lainsäädäntöään niin, että autoveron määrä suhteutetaan vuokra- ja leasing-sopimusten kestoon.

Asiaa koskeva esitys annetaan vuoden 2015 loppuun mennessä, ja muutosten arvioidaan tulevan voimaan vuoden 2016 aikana.

Käytännössä lyhytaikaiseen vuokrakäyttöön sovitettavan autoveron laskentamallin soveltaminen vaatii lakimuutoksen lisäksi myös muutoksia verottajan tietojärjestelmiin.

EU-komissio on jo vuonna 2006 huomauttanut Suomea leasing-vuokrattujen, tai tavanomaisesti vuokrattujen autojen verotuksesta tapauksissa joissa Suomen kansalainen vuokraa auton toisesta EU-maasta.

Suomen tulkinnan mukaan tällaista vuokrattua autoa on ollut mahdollista käyttää Suomessa korkeintaan seitsemän päivän ajan, jonka jälkeen siitä on maksettava autovero aina täysimääräisenä. Käytäntö on EY 49 artiklan mukaisesti ollut palveluiden vapaan liikkuvuuden vastainen.

Ota kantaa

Olisiko polleaa ajella Suomessa ulkomaan kilpiin rekisteröidyllä leasingautolla?

Olisi 56% No ei olisi 44%
Ääniä yhteensä 22508

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. 6

      Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

    7. 7

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    8. 8

      Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

    9. 9

      Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

    10. 10

      Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    2. 2

      Finnkino myydään Kiinaan

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

    5. 5

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    6. Näytä lisää