Sebastian

Autot

Valikko

Autot

Merkkisuositukset ovat poistuneet: Näin valtio valikoi autonsa

VALTIO
Takana ovat ajat, jolloin valtio osti käyttöönsä sellaisia autoja kuin ulkopoliittinen tilanne vaati.
Nykyinen hankintakäytäntö antaa autoa tarvitsevalle virkamiehelle enemmän mahdollisuuksia. Vai antaako?

Valtion hankinnoista vastaa tänä päivänä erillinen yhtiö, joka kilpailuttaa käytännössä kaiken valtion hankkiman materiaalin paperiliittimistä panssarivaunuihin. Yhteishankintayhtiö Hansel Oy:n kautta valtionhallinnon yksiköt kuten poliisi, puolustusvoimat tai tullilaitos ja rajavartiolaitos hankkivat ajoneuvoja käyttöönsä tarpeen mukaan joko ostettuina, liisattuina tai vuokrattuina.

Viestintäpäällikkö Thomas Sund Hansel Oy:stä kertoo, että autohankintoja tehtäessä puitejärjestelyiden kautta hankintayksikkö (kuten vaikkapa poliisi) hankkii auton Hansel Oy:n verkkosivuilla olevan sähköisen hankintakanavan, ajoneuvopalvelun, kautta. Hankintayksikkö määrittää palvelussa käyttötarkoitukseensa soveltuvan auton yleisillä puitesopimustoimittajaan tai merkkiin sitomattomilla kiinnitetyillä vaatimuksilla.

Näitä vaatimuksia voivat olla esimerkiksi auton korimalli, vaihteiston tyyppi, vetotapa, käyttövoima, ulkoiset mitat ja moottorin teho. Näiden lisäksi voidaan määritellä auton Co2-päästöt, henkilömäärä sekä olennaisena osana auton enimmäishinta.

Autoa tarvitsevan tahon on valittava listalta ensimmäiseksi sijoittuva auto.

Määriteltyjen parametrien mukaan Hanselin ajoneuvopalvelu sitten antaa listan hankintayksikön määrittelemät tarpeet täyttävistä malleista joita se suosittelee.

Thomas Sund kuitenkin kertoo, että autoa tarvitsevan tahon on valittava listalta ensimmäiseksi sijoittuva auto. Käytännössä siis hankintayhtiö rajaa automallit muiden kriteerien mukaan ja valitsee jäljelle jäävistä autoista halvimman.

– Autot määräytyvät sen mukaan, mitä ominaisuuksia käyttäjä niiltä toivoo ja haluaa. Meillä ei siis ole valmiita merkki- tai mallikohtaisia suosituksia. Asiakkaiden tarpeet määräävät mikä tuote tulee kyseeseen, Sund sanoo

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    4. 4

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    5. 5

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    6. 6

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    7. 7

      Enni Rukajärvelle upea voitto arvostetussa kilpailussa

    8. 8

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    9. 9

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    10. 10

      EK6: Jari-Matti Latvalalla vaikeuksia Montessa – Neuville ajaa karkuun muilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    3. 3

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    4. 4

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    5. 5

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    6. Näytä lisää