Onni, Sisu

Autot

Valikko

Autot

Ensimmäisenä maailmassa puupohjaista dieseliä– päästöt todella alhaiset

POLTTOAINE
UPM:n biojalostamon puupohjaisen dieselin hiilidioksidipäästöt ovat jopa 80 prosenttia pienemmät kuin fossiilisten polttoaineiden päästöt.
Vuodenvaihteessa Suomessa tehtiin teollisuushistoriaa, kun UPM:n biojalostamo Lappeenrannassa aloitti puupohjaisen dieselin valmistuksen ensimmäisenä maailmassa. Yhtiön oman kehitystyön tuloksena syntyneen tuotteen hiilidioksidipäästöt saattavat alittaa jopa 80 prosenttia fossiilisten polttoaineiden päästöt.

Puupohjainen UPM BioVerno –diesel tulee jakeluun ABC- ja St1-huoltoasemille. Se sopii kaikkiin dieselmoottoreihin joko sellaisenaan tai sekoitettuna tavallisen dieselin joukkoon.

– Fossiilisten energialähteiden määrä on rajallinen ja niiden käytöstä johtuvia hiilidioksidipäästöjä halutaan vähentää. Biopolttoaineita on kehitetty jo vuosia, mutta raaka-aineet ovat usein kilpailleet ruoantuotannon kanssa. Autoilijat tarvitsevat vastuullisesti tuotettuja päästöjä vähentäviä polttoaineita, toteaa UPM Biopolttoaineiden myynti- ja markkinointijohtaja Sari Mannonen.

Suomen tavoitteena on lisätä uusiutuvien liikennepolttoaineiden määrä vuoteen 2020 mennessä viidennekseen kokonaiskäytöstä. UPM Lappeenrannan biojalostamon kapasiteetti kattaa tästä tarpeesta neljänneksen.

– Uusiutuva diesel on ollut yrityksemme yksi kärkihankkeista, Mannonen sanoo.

– Haluamme hyödyntää kuitua ja metsäbiomassaa ja luoda uusia kasvumahdollisuuksia jatkuvan tuotekehityksen sekä innovoinnin pohjalta. Tavoitteenamme on hyödyntää puun kaikki aineosat mahdollisimman tehokkaasti ja tuottaa perinteisten sahatavaran, sellun ja paperin lisäksi uusia biotuotteita.

Puupohjaisen UPM BioVernon tuotekehitys aloitettiin noin viisi vuotta sitten.

Korjaus klo 18.48: Puupohjaista dieseliä UPM Bio Vernoa ei voi tällä hetkellä tankata ABC- ja ST1-huoltoasemilta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    7. 7

      Kaksi avaruusturistia haluaa lentää kuun ympäri – SpaceX suostui ja otti jo takuumaksun vastaan

    8. 8

      Sisuuntunut Leicester antoi Liverpoolille isän kädestä

    9. 9

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    3. 3

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    4. 4

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää