Heli, Heljä, Helinä

Autot

Valikko

Autot

Alkuvuosi oli synkkä liikenteessä: 81 kuollutta

ONNETTOMUUDET
Alkuvuoden liikenneonnettomuustilastot näyttävät synkiltä.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ennakkotietojen mukaan tämän vuoden alusta huhtikuun loppuun mennessä sattui 78 kuolinonnettomuutta, joissa kuoli 81 henkilöä.

Onnettomuuksien määrä oli vastaavalla ajanjaksolla suurin viiteen vuoteen.

Onnettomuuksien määrät kohosivat niin kevyessä liikenteessä kuin moottoriliikenteessäkin. Moottoriliikenteessä tapahtui alkuvuonna 61 onnettomuutta, joissa menetti henkensä 64 ihmistä. Suurin osa (82 %) onnettomuuksista sattui henkilöautoille.

Alle 25-vuotiaiden kuljettajien osuus korostui selvimmin. Nuorten kuljettajien osuus kaikista onnettomuuksista oli lähes neljännes (24 %), joten aiempien vuosien hyvä kehitys vaikuttaa toistaiseksi kääntyneen.

Kevyessä liikenteessä sattui alkuvuonna 17 onnettomuutta, joissa kuoli neljä pyöräilijää ja 13 kävelijää. Uhreista yli puolet oli iäkkäitä, yli 64-vuotiaita. Kevyen liikenteen osuus kaikista alkuvuoden kuolinonnettomuuksista oli 22 prosenttia.

– Ennakkotietojen tapausmäärät ovat kuitenkin tilastollisesti pieniä, joten niistä ei voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Voidaan kuitenkin todeta, että erityyppisten onnettomuuksien lisääntyminen viittaa siihen, että ongelmat ovat monisyisiä, jolloin niiden ratkaiseminen vaatii laajaa yhteistyötä alan toimijoiden kanssa, painottaa Liikennevakuutuskeskuksen liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. 6

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    7. 7

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    8. 8

      Suomi-brändit halusivat vetoapua Duudsoneilta: ensimmäistä rodeovideota on katsottu Facebookissa jo 5 miljoonaa kertaa

    9. 9

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    10. 10

      8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    5. 5

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    9. 9

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    10. 10

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    5. 5

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    6. Näytä lisää