Laura

Autot

Valikko

Autot

Fiat yllätti kokonaan uudella mallilla!

AEGEA
Aegea on Fiatin tuore julkistus – tai ainakin sen projektinimi.
Viime aikoina vähän markkina-alueesta riippuen rypenyt tai loistanut Fiat yllätti markkinat esittelemällä automallin, joka ei kuulu 500-tuoteperheeseen.

Fiat julkisti kokonaan uuden automallin torstaina. Viime vuodet merkki on lähes hirttäytynyt 500-mallisarjaansa, josta se on vääntänyt markkinoille eri tavoin turvotettuja versioita kilpailija Minin tapaan. Uutuus asettuu kokonsa puolesta 4,5 metrin luokkaan, jossa sen kilpailijoita globaaleimmilla markkinoilla on esimerkiksi Peugeotin kehittyville markkinoille suunnattu 301 sekä myös Suomesta myynnistä löytyvä Skoda Rapid.

Uutuus on nimeltään Aegea – tosin Fiat kertoi tämän olevan pelkästään projektinimi. Samaan tuoteperheeseen perustuvat pystyperäinen versio ja sekä tavanomainen farmarimalli esitellään myöhemmin, eikä niiden nimestä pitäisi tämän hetken tiedoilla löydy Aegeaa. Nämä kolme mallia korvaavat Fiatin mallistosta aiemmin löytyneet Linean ja Bravan. Viisiovinen versio ilmestyy markkinoille vuonna 2016. Farmariversion aikataulu ei ole toistaiseksi tiedossa.

Perusrakenne on sama, mikä löytyy jo tällä hetkellä Fiatin 500L-tila-autosta sekä esimerkiksi Jeepin Renegadesta. Moottoripuolella tarjolle tulee kaksi bensiini- ja kaksi dieselmoottoria, joiden tehot asettuvat 95 ja 120 hevosvoiman väliin. Näistä taloudellisimman dieselin polttoaineen kulutuksen Fiat lupaa jäävän alle neljän litran lukemiin. Tavaratilaa pitäisi löytyä jo sedan-versiosta reippaat 510 litraa.

Mitenkään muodikkaaseen segmenttiin Fiatin uutuus ei kuitenkaan osu. Tavanomaisten porrasperäisten autojen kauppaa syö koko ajan enemmän ja enemmän cross-overien myynti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. 6

      Erikoinen välikohtaus Kannelmäen asemalla – mies hyppäsi raiteille ja istui matkalaukun päälle

    7. 7

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    8. 8

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    9. 9

      Venla-voittaja Ville Virtasen, 55, kalenteri töistä tyhjä – ”Olen jo niin vanha, ettei toivominen kannata”

    10. 10

      Turistit hylkäävät lomaparatiisi Gambian – paitsi suomalainen Mariann: ”Emme lähde minnekään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    2. 2

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    5. 5

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    6. Näytä lisää