Visa

Autot

Valikko

Autot

C4 uudella ilmeellä

PÄIVITYS
Citroën päivitti hivenen C4-malliaan – nyt ulkoa, sisältä sekä tekniikaltaan.
Aina jotain pientä, että voi sanoa sen olevan uutta. Sitähän automaailma on, ulkomuotopäivityksiä tehdään taajaan ja kun uutta tekniikkaa tulee johonkin uuteen malliin, sitä siirretään myös sellaisiin autoihin, mitkä eivät ole vielä suuremman päivityksen tarpeessa.

Citroën C4 uudistui nyt kevyesti. Ajovalot ovat uudet, päivävaloina toimivat etulokasuojissa olevat ledit. Sisätiloissa uutta on PSA-konsernin muista malleista tutun infotainmentin käyttöönotto – 7-tuumaisen kosketusnäytön kautta hoidetaan auton monia toimintoja.

Sen verran C4:n käyttöliittymä eroaa muutamista muista malleista, että ilmastointilaitteen säädöt eivät ole kosketusnäytön valikoiden takana, vaan erillisinä kytkiminä sen alapuolella. Ainakin allekirjoittaneesta ilmastoinnin säätö omilla napeillaan on edelleen varsin toimiva ratkaisu.

C4 on leppoisa ajettava, jonka jämäkänpehmeisiin istuimiin uppoutuu vähän turhankin hyvin. Alustan toiminta on pehmyttä, mutta kantavaa.

Auton uumenissa uutta on automaattivaihteisto, tai lähinnä sen toiminnan optimointi. Vaihteistoon sijoitettu sähkötoiminen öljypumppu mahdollisti nyt myös sammutusautomatiikan käyttöönoton. Vaihteiston osalta Aisinin 6-portainen automaatti toimii ihan hyvin. Alaspäin vaihdoissa, moottorijarrutuksissa C4:ssäkin, kuten muissakin PSA-konsernin tuotteissa, tuntuu kiusallinen nykäisy. Ei aina, mutta monesti.

Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että vaihteistolla on hieman kiire lukita momentinmuunnin. Maahantuojan mukaan nykäykset pitäisi loppua, kun autolla ja sen ajotapaan mukautuvalla vaihteistolla on ajettu muutamia tuhansia kilometrejä.

Ceenelonen on edelleen sitä, mihin sen kohdalla on aiemmin totuttu. Ranskalaista pehmeyttä, joka ei kaikille sovi, mutta monet sitä rakastavat.

C4 on leppoisa ajettava, jonka jämäkänpehmeisiin istuimiin uppoutuu vähän turhankin hyvin. Alustan toiminta on pehmyttä, mutta kantavaa. Ohjaus ei tarjoa parasta mahdollista tarkkuutta, mutta on moniin tarpeisiin ja auton luonteeseen nähden aivan riittävää.

Citroën C4 PureTech 130 Intensive Autom.

MOOTTORI R3, turbo, 1199 cm³, 96 kW (130 hv)/5500 r/min, 230 Nm/1750 –3500 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 10,9 s, huippunopeus 197 km/h
KULUTUS 5,1 l/100 km 95E
CO2-PÄÄSTÖT 113 g/km
VOIMANSIIRTO A6, etuveto
MITAT p 4329, l 1789, k 1489 mm, akseliväli 2608 mm, omamassa 1410 kg, tavaratila 408–1183 l, tankki 52 l
HINTA 24 397 euroa

Kehumme

Piristynyttä ulkomuotoa

Automaatin päivitystä

Moitimme

Ranskalaista pehmeyttä

Automaatin alasvaihtoja

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. 6

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Näin syntyy Markus Hännikäisen uran ensimmäisen NHL-maali

    9. 9

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. Näytä lisää