Visa

Autot

Valikko

Autot

Lada nosti hintojaan

Autokauppa
Lada kallistui Venäjällä keskimäärin yhdeksän prosenttia.
Venäjän ruplan syöksy on kurittanut ulkomaisia, Venäjällä toimivia autonvalmistajia viime kuukausina urakalla. Nyt samaan liemeen on joutunut myös maan autoteollisuuden kruununjalokivi Lada.

Ladaa valmistava AvtoVAZ on ilmoittanut joutuvansa nostamaan valmistamiensa Lada-autojen hintoja yhdeksän prosenttia. Hinnannosto astui voimaan viime torstaina, ja syylliseksi tähän AvtoVAZ ilmoittaa yksinomaan Venäjän syöksykierteessä olevan talouden.

AvtoVAZ:in ruotsalaista syntyperää oleva pääjohtaja Bo Andersson sanoo toivoneensa, että Venäjän talous olisi öljyn hinnan syöksystä ja länsimaiden Venäjälle asettamista pakotteista huolimatta lähtenyt nousuun, mutta näin ei ole käynyt.

Anderssonin mukaan kuitenkin AvtoVAZ on viimeisiä Venäjällä toimivia autonvalmistajia, joka on joutunut turvautumaan hintojen nostoon. Venäjän rupla syöksyi viime vuonna noin 40 prosenttia. Pudotus on jatkunut tämän kalenterivuoden aikana pelkästään noin 11 prosentin vauhdilla.

Lada on pystynyt hieman jarruttamaan omalta osaltaan hinnannousua, sillä sen komponenteista peräti 81 prosenttia tuotetaan Venäjällä. Sen halvin Venäjällä myytävä malli on Granta, jonka pystyy ostamaan Venäjällä alle 4 000 eurolla. Ladan myyntimäärät ovat pudonneet kuitenkin jyrkemmin kuin Venäjän autokaupan yleensä: vuoden 2014 aikana sen myyntimäärät putosivat noin 16 prosenttia, kun yleinen autokauppa Venäjällä sukelsi 11 prosenttia.

Ruotsalainen Lada Skandinavien AB ilmoitti viime kesän lopulla aloittavansa Ladan tuonnin Ruotsiin. Saman tien starttasivat myös spekulaatiot Ladan paluusta myös Suomen markkinoille.

Uutista korjattu 22.01.2015 klo 10:05: Uutisesta on poistettu virheelliset arviot korotusten vaikutuksista vientimarkkinoilla. Alkuperäinen otsikko ”Heikko rupla nostaa Ladan hintoja – miten käy Suomeen paluun?” myös muutettu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      Venäjän kovin yleisurheilutähti teki ison päätöksen – sai osakseen julkisen lynkkauksen

    8. 8

      Olisiko tämä kuski todella ollut Mercedekseltä parempi valinta kuin Valtteri Bottas? Katso mikä moka!

    9. 9

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    10. 10

      Kova kuntohiihtäjä testasi viidet karvasukset – epäilijä yllättyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    8. 8

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    3. 3

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiemmat presidentit kirjoittivat seuraajalleen: ”P.S. Älä pelästy niitä aseistettuja miehiä”

    6. Näytä lisää