Sampsa

Autot

Valikko

Autot

IS tutustui oululaiskeksintöön – antaa paloautoille hälytysajossa pitkät vihreät valot

Liikennevalojen automaattivihreä säästää selvää rahaa. Seuraavaksi oululaiskeksintö laajenee Etelä- ja Itä-Suomeen.
Istun Oulun kaupungin kaupunkibussissa, joka ajaa kohti matkailumainoksista tuttua torinrantaa. Liikennevalo toisensa jälkeen vaihtuu vihreälle ja risteäviltä kaduilta tulevat jäävät kiltisti odottelemaan punaisten valojen taakse. Olo on kuin valtiovieraalla.

Melkein sellainen nyt valojen puolesta olenkin, ja isäntänäni toimii Oulun kaupungin liikenneinsinööri Jukka Talvi.

Talvi esittelee minulle ja muutamalle muulle kutsutulle satelliittipaikannukseen perustuvaa järjestelmää, joka ohjaa liikennevalot vihreäksi aina, kun hälytysajossa oleva ambulanssi tai paloauto lähestyy risteystä.

Ambulanssia näyttelee nyt tavallinen bussimme, johon on kytketty Talven ideoima laitteisto.

– Idea on periaatteessa yksinkertainen, mutta sen hiominen näin sujuvaksi on vienyt kyllä melkoisesti aikaa, Talvi kertoo.

Talven tavoitteena on ollut tehdä hälytysajosta turvallista ja selkää. Käytännössä selkeys tarkoittaa avun saapumisen nopeutta, kolareiden estämistä ja muulle liikenteelle aiheutuvien hidastusten minimoimista. Ambulanssien ja paloautojen toimintasädekin kasvaa, mikä sekin lisää kustannustehokkuutta.

– Kokemusten perusteella automaattiset hälytysajoneuvovihreät säästävät miljoonia euroja ja maksavat itsensä takaisin alle vuodessa.

Kantavana ideana on antaa tietotekniikan ennakoida reittiä ja ajaa edessä olevaa ruuhkaa alta pois. Pelkkien punaisten ohella rivikansalaisille on siis hälytysajoneuvon turvin tarjolla myös ylimääräistä vihreää.

Talven kehittelemää etuusjärjestelmää on esitelty jo muun muassa Tokiossa, älyliikenteen maailmankongressissa. Seuraavaksi äly­etuudet asennetaan Talven mukaan Tampereelle. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa tämä kaikki on jo käytössä.

Pitkän vihreän edut tulevat selväksi viimeistään määränpäässämme torilla. Kaupunkibussi ei pysähtynyt matkalla kertaakaan, liekö edes jarruttanut.

Ota kantaa

Pitäiskö oululaiskeksintö ottaa käyttöön koko maassa?

Kyllä 93% Ei 7%
Ääniä yhteensä 19127

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Liivijengi jakoi kinkkuja Helsingissä – poliisi kiinnostui

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Asianajaja Imatran kolmoismurhasta epäillystä: ”Hän ei puhu tästä asiasta”

    10. 10

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    7. 7

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    8. 8

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    9. 9

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    10. 10

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

    2. 2

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    3. 3

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    6. Näytä lisää