Heli, Heljä, Helinä

Autot

Valikko

Autot

Miten käy – myöhästyykö Nissanin seuraavan kierroksen Z?

IDx
Nissanin kunniakkaan sporttiautoperinteen jatkaja on nykymallistossa 370Z, jonka seuraaja odotellaan saapuvaksi lähivuosina.
Nyt Nissan ei olekaan enää varma jatkosuunnitelmistaan. Se on suunnitellut profiilin nostotalkoita, jossa malliston imagoa nuorennettaisiin ja yhtenäistettäisiin. Hyvin myyvät Qashqai ja Juke sopivat kyllä mallistoon, mutta nyt jo kuollut ja kuopattu Tiida sai väistyä selvästi nuorekkaammin muotoillut seuraajan, Pulsarin tieltä. Tähän kaikkeen kuitenkin sotketaan mukaan vielä superautomääritelmän portteja kolkutteleva GT-R sekä varsin onnistunut keskiluokan kaksipaikkainen urheiluauto 370Z.

Nissanilla on ollut tarkoitus tuoda markkinoille myös kolmas urheiluauto, näiden kahden alapuolelle sijoittuva uutuus, joka on nähty IDx-konseptin muodossa. Se olisi mitä ilmeisimmin kilpaillut esimerkiksi Mazda MX-5:n ja Toyota GT86:n kanssa samoista asiakkaista. Nyt suunnitelmiin kuitenkin näyttää tulleen muutos.

Nissanin muotoilujohtaja Shiro Nakamuran mukaan suunnitelmaa kolmen urheiluauton tuomisesta markkinoille joudutaan tarkastelemaan uudestaan. Nakamuran mukaan nykyisen 370Z:n seuraaja saattaakin olla pienempi, kevyempi ja ennen kaikkea varustettu kompaktimmalla tekniikalla kuin nykymalli. Sitä vauhdittaa tällä hetkellä 3,7-litrainen V6-moottori.

Nissan esitteli pari vuotta sitten väkevästi retrohenkisen IDx-konseptiautoparivaljakon. Se otti muotoiluunsa vaikutteita voimakkaasti 1970-luvun alkuvuosien japanilaisklassikoista, ja olisi sijoittunut tehtaan aiemman suunnitelman mukaisesti reippaasti 370Z:n alapuolelle, kilpailemaan samoista asiakkaista kuin vaikka mainittu Toyotan ja Subarun yhteisprojekti. Samaan aikaan menneen ja nykyisen maailman muotoja ja vaikutteita yhdistelleen 370Z:n seuraaja saattaa siis näyttää vielä enemmän retrolta.

Ota kantaa

Pitäisikö IDx-malli tulla tuotantoon saakka?

Kyllä 62% Ei 38%
Ääniä yhteensä 3714
  • Nissan

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. 6

    8 asiaa, jotka seksikaupan työntekijät haluavat sinun tietävän

  7. 7

    Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

  8. 8

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Jari-Matti Latvala ajoi hurjasti ulos testeissä – kaato tallentui videolle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  2. 2

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  3. 3

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  4. 4

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  5. 5

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  6. 6

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  9. 9

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  10. 10

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  5. 5

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  9. 9

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

  3. 3

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  4. 4

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  5. 5

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  6. Näytä lisää