Matti, Matias

Autot

Valikko

Autot

Ilkka Kanervan kohu-Saab on nyt katsastettu – ”Ei puutu kuin Tekniikan Maailman haastattelu”

Liikenne
Kansanedustaja Ilkka Kanervan (kok) auto anastettiin viime viikolla Turun ydinkeskustasta. Samalla ilmeni, että ajoneuvo oli katsastamaton.
Ilkka Kanervan omistama, vuosimallin 1999 siniharmaa Saab olisi pitänyt katsastuttaa viimeistään 8. heinäkuuta. Vielä viikonloppuna ajoneuvoa ei oltu määräaikaiskatsastukseen toimitettu. Kanerva myönsi, että työkiireiden vuoksi katsastus oli jäänyt.

– Pitää paikkansa. En ole ehtinyt katsastuttamaan autoa. Aika on varattu heti huomisaamuksi, kansanedustaja myönsi Ilta-Sanomille sunnuntaina.

Torstaiaamuna tavoitettu Kanerva kertoo, että puolitoista viikkoa deadlinesta myöhästynyt katsastusasia on nyt saatu hoidetuksi.

– Auto on katsastettu ja uudet rekisterikilvetkin on saatu.

Voro vei kilvet

Kanervan Saab varastettiin viime viikolla Turun ydinkeskustasta, mutta konkaripoliitikko sai hellittelynimellä ”vanha herra” kutsumansa kulkupelin takaisin sunnuntaina. Kateisiin jäivät auton rekisterikilvet.

Pientä huoltotyötä siihen on jouduttu tekemään, mutta ei se maata merelle viskaa.

Kanervan mukaan katsastuksessa ei ilmennyt yllätyksiä. 16-vuotias auto on ajokunnossa.

– Vanha herra on säilyttänyt toimintakykynsä ja turvallisuutensa.

Konkaripoliitikko kertoo, että hän on pitänyt autostaan hyvää huolta.

– Hyvin sitä on hoidettu. Pientä huoltotyötä siihen on jouduttu tekemään, mutta ei se maata merelle viskaa.

Kanervaa itseään hänen autoonsa kohdistuva mielenkiinto huvittaa.

– Eihän tästä enää puutu kuin Tekniikan Maailman haastattelu, hän lohkaisee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    8. 8

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    9. 9

      Eduskunta antoi Bernerille luottamuksensa

    10. 10

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    6. Näytä lisää