Laura

Autot

Valikko

Autot

Näin romuraha näkyy nyt metallinkierrätyksessä – arvaatko mihin kaupunkiin autot lopulta päätyvät?

romutuspalkkio
Heinäkuun alussa kokeiluna käyttöön otettu romutuspalkkiokampanja on jo näkynyt kasvaneena kysyntänä metallinkierrätyspisteissä.
Esimerkiksi Stena Recycling Oy:n Lahden yksikössä liikenne on lisääntynyt, vaikka lomasesonki on edelleen kuumimmillaan.

– Kyllä se ainakin täällä meillä näkyy selvästi. Kyselyitä on tullut tavallista enemmän ja tänne toimitettujen autojen määrä on noussut, yksikön päällikkö Teemu Rousku vahvistaa.

Stena Recycling Oy:n Lahden toimipiste on yksi kymmenistä virallisista romuajoneuvoja vastaanottavista kierrätyspisteistä. Ajoneuvoja kierrätyspisteeseen toimitetaan kahdella tavalla. Asiakkaat voivat itse tuoda ajoneuvon, jolloin he saavat romutustodistuksen.

Toinen vaihtoehto on, että romunkeräykseen erikoistuneet yhteistyökumppanit noutavat ajoneuvon asiakkaan kotoa ja toimittavat sen kierrätyspisteeseen. Tässä tapauksessa asiakkaan on itse hoidettava rekisteristä poisto.

Auton asianmukaisen rekisteristä poiston ja kierrättämisen voi hoitaa esimerkiksi netin kautta pankin verkkopalvelutunnusten avulla. Kun romutuspoistoilmoitus on tehty Internetissä, auto noudetaan kierrätykseen ja romutustodistus lähetetään postitse.

Toinen lähes yhtä vaivaton tapa on käydä auton asiakirjojen kanssa lähimmällä katsastusasemalla täyttämässä romutuspoistoon tarvittavat paperit.

Myös tässä tapauksessa ajoneuvo noudetaan viralliseen kierrätysjärjestelmään. Kun auto on saapunut viralliseen esikäsittelypisteeseen, lähetetään omistajalle vakuudeksi toimenpiteestä romutustodistus. Tällöin myös ajoneuvon omistajan vastuu päättyy.

Kaikki Lahteen kerättävät romuajoneuvot käyvät läpi saman prosessin.

– Aluksi autot kuivataan, eli nesteet otetaan talteen. Sen jälkeen autot puristetaan kokoon ja toimitetaan edelleen murskattavaksi Porin Tahkoluotoon, Teemu Rousku kertoo.

Ota kantaa

Mitä veikkaat, muistellaanko nyt romutettavia autoja vielä joskus kaiholla?

Kyllä 64% Ei 36%
Ääniä yhteensä 5955

Romutuspalkkio astui voimaan heinäkuussa ja jatkuu kokeiluna vuoden loppuun

Romutuspalkkio myönnetään vain sellaisen uuden auton hankintaan, jonka CO2-päästöt ovat enintään 120 g/km tai jonka käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli (flexifuel), metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähköauto tai ladattava hybridi).

Romutustodistusta voi käyttää myös yhdessä vaihtoauton kanssa lyhentämään välirahaa, kun käytetty auto vaihdetaan uuteen. Palkkiota ei voi hyödyntää ostettaessa käytettyä vaihtoautoa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    6. 6

      Poliisi: Etsintäkuulutettu sarjahukuttaja edelleen kateissa

    7. 7

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    8. 8

      Vuodesta 1997 snookeria selostanut Aki Kauppinen meni työpäivänsä jälkeen lähes sanattomaksi – ”Tämä oli jotain aivan käsittämätöntä”

    9. 9

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    10. 10

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    2. 2

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    3. 3

      Yksi epäonninen sattuma pilasi Jussi Parviaisen teatteriuran – seuraukset piinanneet 30 vuotta: ”Mietin, miksi nousen sängystä ylös”

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      ”Tilanne on eskaloitunut”: Axl Smithin salakatseluvyyhdissä lukuisia outoja käänteitä – edessä jättimäinen oikeusprosessi

    6. Näytä lisää