Nestori

Autot

Valikko

Autot

Kelpaako 1500 euron romutusseteli kun autokauppa on jo valmiiksi tiukaksi tingitty? IS seurasi vierestä – näin siinä kävi

romuraha
Verkossa ja kahvipöydissä liikkuu juttuja, joiden mukaan parhaillaan saatavilla oleva 1500 euron romutuspalkkio menisi suoraan autoliikkeiden katteisiin ja yhtä suuret alennukset saisi pelkällä tinkimisellä. IS testasi väitteen.
Ingressissä mainittujen juttujen mukaan kauppiaat kysyvät ennen tarjouksen antamista onko asiakkaalla romutusseteliä. Vastauksesta sitten riippuu, minkä laskelman mukaan välirahatarjous tehdään. Tai jos eivät kysy, niin ”tinkimällä autosta kuin autosta saa pois 1500 euroa, eikä romusetelistä ole hyötyä”.

Testasimme asian seuraamalla tiiviisti vierestä aitoa kaupantekoprosessia, jossa asiakas lähti ostamaan itselleen tuliterää Audia.

Vaihdossa oli tarkoitus antaa reilun viiden vuoden ikäinen Volvo sekä romutusseteli, jonka olemassaolo paljastettaisiin vasta äärimmilleen viedyn tinkimisen jälkeen.

Näin kaupanteko eteni

Audista pyydettiin ensin useammasta kyseistä merkkiä myyvästä liikkeestä käteistarjous ilman vaihtoautoa. Sen jälkeen samat liikkeet kilpailutettiin vaihtoauton kera. Näin saatiin selville ”ilma”, eli vaihtoautosta maksettavan hyvityksen hintarakenne.

Liikkeistä lopullisen tinkimisen kohteeksi valikoitui se, jossa vaihtoautosta tarjottu hyvitys oli paitsi paras, myös linjassa kyseisen vaihtoauton todellisen myyntiarvon kanssa.

Tämän jälkeen asiakas aloitti lopullisen tinkimisen, jonka aikana välirahasta lähti vielä hampaita kiristellen pois lähes 1000 euroa.

Ja miten lopulta kävi?

Nyt seurasi kuvion mielenkiintoisin osuus. Hyväksyisikö hampaitaan jo kiristellyt (aidosti vai näytellen, sitä emme tiedä) myyjä vielä 1500 euron ylimääräisen romusetelialennuksen?

Sen selvittämiseksi asiakas lähetti liikkeeseen sähköpostia.

Vastaus tuli viidessä minuutissa: ”Ilman muuta hyväksytään, ohessa päivitetty tarjous josta loppusummasta vähennetty 1500 euroa. Olen merkinnyt kyseisen auton varatuksi, milloin Teille sopisi tilauksen allekirjoittaminen?”

Yhteisvaikutuksella on voimaa

Yhteensä uuden, muutaman kymmenen tuhannen euron hintaisen auton kaupassa alennusta irtosi lopulta noin kymmenen prosenttia.

Näin suuri summa olisi tuskin ollut tässä tapauksessa mahdollista ilman tinkimisen ja romurahan yhteisvaikutusta.

Vielä hieman paremmat kaupat asiakas olisi voinut toki tehdä myymällä Volvonsa yksityiselle.

Se ei kuitenkaan kiinnostanut, sillä yli 15000 euron hintaisen vaihtoauton myyminen käteisellä yksityiseltä yksityiselle ja ilman vaihtoa on nykytilanteessa kohtuullisen aikaavievää puuhaa. Myös Audi-liikkeestä saatu vaihtoautohyvitys oli tässä tapauksessa aidosti melko hyvä.

Testin perusteella voi todeta, että romusetelistä on uuden auton ostajalle todellista hyötyä, ainakin jos korttinsa pelaa niin sanotusti pöydän alla ja oikein.

Tällä hetkellä jutun asiakas odottelee jo uutta autoaan saapuvaksi.

Ota kantaa

Oletko epäillyt että romuseteliä ei hyväksytä alennukseksi, jos asiakas kertoo sen olemassaolosta vasta viime metreillä?

Olen 66% En ole 34%
Ääniä yhteensä 19564

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    3. 3

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. 6

      Tyttö tuli! Kansanedustaja Jaana Pelkonen, 40, sai esikoislapsensa

    7. 7

      Asuntosijoittaja lataa: Sekä vuokranantajat että vuokralaiset käyttävät yhteiskunnan tukia väärin – ”Niitä on niin helppo kiertää”

    8. 8

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    9. 9

      Matopeli ja Nokia-soittoääni – tällainen on uudelleenversioitu Nokia 3310

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    10. 10

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    3. 3

      Auto suistui jokeen Lempäälässä – sukeltajat etsivät matkustajia, ketään ei löytynyt

    4. 4

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    5. 5

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    6. Näytä lisää