Nestori

Autot

Valikko

Autot

Rehtorille hankitusta valtiomiestason S-Mersusta tulossa AMK:lle jättilasku? – Leasingfirma: ”Jopa 50 000 euroa”

rehtorin luksus-mersu
Reilusti yli 100 000 euron hintaisen työsuhdeauton ennenaikainen palauttaminen voi aiheuttaa ammattikorkeakoululle jopa yli 50 000 euron kulut, kertoo leasingyhtiön toimitusjohtaja.
Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n rehtori Heikki Saastamoisen autoedun paljastuminen toi Kymenlaaksossa ja Mikkelissä toimivalle XAMK-ammattikorkeakoululle viime viikolla runsaasti negatiivista julkisuutta.

Saastamoinen oli saanut käyttöönsä johtajasopimukseensa kuuluvan valtiomiestason Mercedes-Benz S:n, jonka verollinen hinta on lähes 120 000 euroa.

Huomattavaksi luonnehdittava autoetu ei näyttänyt hyvältä, varsinkin kun valtio oli juuri ilmoittanut koulutussektoria koskevista satojen miljoonien eurojen säästöistä. Kohu oppilaitoksen autopolitiikasta oli valmis.

Ammattikorkeakoulu päätti purkaa rehtorinsa leasing-sopimuksen pikavauhtia ja julkisuuteen asiasta tiedotettiin seuraavasti: Rehtori luopuu autostaan, ammattikorkeakoulu on tehnyt edun tasossa virhearvion ja pahoittelee toimintaansa.

Siihen tarina ei kuitenkaan päättynyt.

Mikä leasingyhtiö on kyseessä? – Se ei mielestäni kuulu tähän.

Sadan tonnin leasing-Mersun palauttaminen ei nimittäin ole ilmaista. Vuosien mittaiseksi tarkoitetun sopimuksen ennenaikainen purkaminen voi ammattilaisarvioiden mukaan maksaa jopa kymmeniä tuhansia euroja.

Paljonko rehtorin leasing-sopimuksen purku tulee koululle maksamaan, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jussi Lehtinen?

–Tässä katsottiin että kustannukset ovat kohtuullisia ja pääasia on, että saadaan tilanne poikki.

Osaatteko sanoa kustannusten suuruusluokkaa?

–Se on tiedossa, mutta en kommentoi tarkkaa summaa ennen kuin lasku on tässä pöydällä.

Mikä leasingyhtiö on kyseessä?

–Se ei mielestäni kuulu tähän.

Tarkat sopimusehdot ovat yrityssalaisuuksia

Ilta-Sanomat päätti selvittää pitkälti julkisella rahoituksella toimivalle ammattikorkeakoululle aiheutuvien ylimääräisten kustannusten suuruusluokan. Se ei kuitenkaan ollut aivan läpihuutojuttu, sillä leasingyhtiö toisensa jälkeen kieltäytyi vastaamasta.

Pitkän soittokierroksen jälkeen kuitenkin tärppäsi. Scandia Rent & Leasingin toimitusjohtaja Heikki Laurila suostui arvioimaan arvoauton palautuksesta aiheutuvia kustannuksia yleisellä tasolla.

Heikki Laurila, paljonko ohjehinnaltaan vajaan 120000 euron työsuhdeauton leasingsopimuksen ennenaikainen purkaminen maksaa, sanotaanko nyt vaikka kuukauden päästä siitä kun auto on otettu käyttöön?

– Perinteisiä autoleasingyhtiöitä käyttäen kustannukset ovat näin kalliin uuden edustusluokan auton tapauksessa huomattavat. Pelkkä arvonalennus tuossa ajassa on luokkaa 10–15 prosenttia.

Eli yli kymppitonnin mennään selvästi?

– Ei riitä, pienimmilläänkin kustannuksia voi tulla arviolta yli 20 000 euroa. Tarkat summat ja sopimusehdot ovat yrityssalaisuuksia, mutta jopa 50 000 euroa voi mennä jollakin ihan uutena hankitulla erikoisautolla rikki, riippuen täysin sopimuksen pienellä painetusta präntistä.

Entä minkä neuvon Scandia Rent & Leasingin toimitusjohtaja antaisi rehtorin S-Mersun tapaisista leasingautoista haaveilevalle yritykselle – erityisesti sopimuksen purkuehtojen suhteen?

– Epävarmoissa tapauksissa kannattaisi liisata käytetty ajoneuvo. Silloin sopimuksen purkukustannukset voivat jäädä vain kymmenesosaan uuden auton vastaavista, Laurila neuvoo.

Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy ei ole Scandia Rent & Leasingin asiakas.

Ota kantaa

Oletko sinäkin haaveillut uudesta S-Mersusta?

Olen, ajaisin mieluiten itse 35% Olen, kuljettajan kera 14% En ole 51%
Ääniä yhteensä 17759

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. 6

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    7. 7

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    8. 8

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    9. 9

      Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

    10. 10

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    6. Näytä lisää