Selma

Autot

Valikko

Autot

Asiantuntijakin yllättyi: Renkaisiin liittyvät onnettomuuden vähenemässä

ONNETTOMUUDET
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan renkaat ovat riskitekijänä joka seitsemännessä henkilö- tai pakettiauton aiheuttamassa kuolonkolarissa.
Viime vuosina rengasonnettomuudet ovat kuitenkin vähentyneet sekä määrällisesti että suhteellisesti. Vuonna 2013 tapahtui vain 13 renkaisiin liittyvää kuolonkolaria, kun niitä on ollut 2000-luvulla keskimäärin yli 30 tapausta vuosittain.

Kampanjapäällikkö Risto Keskiruokanen Autonrengasliitosta yllättyy tuoreesta tilastokäänteestä.

– Rengasturvallisuus näyttäisi kohentuneen onnettomuustilastojen valossa, mutta liikenteessä on edelleen paljon huonokuntoisia renkaita. Parina viime vuonna rengasriskien osuus on vähentynyt erityisesti talvikelillä sattuneissa onnettomuuksissa. Ilmeisesti autoilijat ovat ennakoineet kelejä entistä paremmin, Keskiruokanen arvelee.

Henkilö- ja pakettiautoilla on aiheutettu 2000-luvulla yhteensä 3 004 kuolonkolaria, joista 429 tapaukseen arvioidaan liittyvän jokin rengasriski. Rengasonnettomuuksissa kuoli 511 ja vammautui vakavasti 168 henkilöä. Tiedot ilmenevät Liikennevakuutuskeskuksen ylläpitämästä onnettomuustietokannasta vuosilta 2000-2013.

Ainutlaatuinen tutkintajärjestelmä

Suomessa on käytössä kansainvälisesti ainutlaatuinen tutkintajärjestelmä liikenneonnettomuuksien syiden selvittämiseksi ja liikenneturvallisuuden edistämiseksi. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat lakisääteisesti kaikki kuolemaan johtaneet tieliikenneonnettomuudet Manner-Suomessa.

Onnettomuuksiin liittyy lähes aina inhimilliseen käyttäytymiseen, ajoneuvoon tai liikenneympäristöön liittyviä riskejä. Jokin inhimillinen tekijä on joko välittömänä tai taustariskinä 99 prosentissa kuolonkolareista. Renkaisiin liittyvä puute ei automaattisesti kirjaudu rengasriskiksi onnettomuustutkinnassa. Riskitekijäksi se arvioidaan vain silloin, jos sen katsotaan osaltaan vaikuttaneen onnettomuuden syntyyn.

Yksittäisistä rengasriskeistä 46 prosenttia lukeutuu huonokuntoisiin renkaisiin, 31 prosenttia sopimattomaan rengastukseen ja 13 prosenttia vääriin rengaspaineisiin. Muiden rengasriskien osuus on vajaat 10 prosenttia.

Aika tarkistaa kesärenkaiden syyskunto

Autoilijat ajavat renkaansa useimmiten huomaamattaan kehnoon kuntoon. Viime syksyn rengasratsioissa vain joka neljäs huonoilla renkailla ajavista tiedosti renkaidensa kunnon. Keskiruokanen kantaa huolta välinpitämättömyydestä:

– Vain autonsa ja renkaansa tunteva kuljettaja pystyy säätämään tilannenopeuden ja turvavälin vallitsevan kelin mukaiseksi.

Tämän syksyn Rengasratsia-kampanja järjestetään ensi viikolla tiedotuspainotteisesti. Autoilijan oma vastuu renkaiden kuntoseurannassa korostuu, sillä tällä kertaa rengasratsioita järjestetään vain muutamalla paikkakunnalla. Autonrengasliitto, Liikenneturva ja poliisi ovat kampanjoineet rengasturvallisuuden puolesta jo syksystä 1997 lähtien.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. 6

      Antton Puonti voitti Talent Suomen

    7. 7

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    8. 8

      Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

    9. 9

      Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

    10. 10

      Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    3. 3

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    6. Näytä lisää