Visa

Autot

Valikko

Autot

Kampanja näkyi autokaupassa elokuussakin – Yle: Romutustodistus voi myös kariuttaa hintaneuvottelut

MYYNTI
Autoalan ja valtion yhteinen romutuspalkkiokampanja näkyi vielä elokuussakin uusien henkilöautojen myyntitilastoissa.
Ihan jokaisella ostajalla autokaupat eivät sujuneet kitkatta. Kankaanpäässä ja Porissa autokauppoja tehnyt mies törmäsi viime viikolla romutuskampanjan nurjaan puoleen. Hän sai vasta pitkien neuvottelujen jälkeen kampanjan lupaaman 1 500 euron alennuksen uutta autoa ostaessaan. Mies oli ottanut romutustodistuksen puheeksi vasta hintaneuvottelujen loppuvaiheessa, kuten häntä oli neuvottu tekemään, Yleisradio uutisoi.

Myyjä suhtautui tilanteeseen nihkeästi ja totesi, että neuvoteltu hinta ei olisi ollut näin alhainen, jos ylimääräisestä alennuksesta olisi ollut tieto jo neuvotteluvaiheessa.

Heinäkuussa alkanut romutuskampanja on yleisesti mennyt hyvin perille ainakin uuden auton ostajille, sillä vielä elokuussakin ensirekisteröitiin 8 402 uutta henkilöautoa, mikä prosentuaalisesti tarkoittaa 11,7 prosentin nousua viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan tärkeimpänä syynä kasvuun oli romutuspalkkiokampanja, joka houkutteli autonvaihtajia kauppaan 1 500 euron alennuksen toivossa.

Vuoden alusta laskettuna uusia autoja on ensirekisteröity nyt 74 214 kappaletta, mikä tarkoittaa puolestaan 0,6 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vuoden kahdeksalla ensimmäisellä kuukaudella.

Jos romutuspalkkiokampanja saa valtiolta nyt pyydettyä lisärahoitusta, on mahdollista, että koko vuoden automyynti päätyy jopa hienoisesti positiivisen puolelle vuoteen 2014 verrattuna. Tämä tarkoittaisi valtiolle kasvavaa autoverotuloa.

Pakettiautopuolella kasvua oli myös hieman, joskin se oli maltillisempaa kuin henkilöautopuolella. Uusia pakuja saatettiin kilpiin 954 kappaletta, nousua oli 6,2 prosenttia enemmän kuin elokuussa 2014. Vuoden alusta mitattuna pakettiautokauppa on kuitenkin käynyt melko väkevänä, uusia pakuja on tammikuun alun jälkeen päässyt rekisteriin 7 528 kappaletta, mikä tarkoittaa 7,3 prosentin kasvua viimevuotisesta.

Kuorma-autopuolella nousua oli elokuussa peräti 20,6 prosenttia, koko vuoden jaksolla 5,6 prosenttia. Sen sijaan linja-autoja ei rekisteriin tule entiseen tahtiin. Koko vuoden alusta laskettuna linja-autokauppa valui 27,9 prosenttia pakkaselle, vaikka vuoden alusta rekisteröidyistä 385 uudesta linja-autosta peräti 129 kappaletta rekisteröitiin elokuussa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    5. 5

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    6. 6

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    7. 7

      EK15: Ford-kuskille aikasakko – Latvala nousi jo toiseksi!

    8. 8

      Mika Myllylän kuvankaunis Olivia-tytär, 17, muutti tyyliään täysin – muuntautui blondiksi

    9. 9

      Tämä on Suomen kauhuskenaario: Voiko sähkö loppua talven kysyntähuipussa?

    10. 10

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    3. 3

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Rouva Tellervo Koivisto IS-haastattelussa: ”Mieheni kunto on joulun jälkeen heikentynyt”

    10. 10

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    4. 4

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    5. 5

      HS: Suomalainen olympiamitalisti velkaantui pahasti – ”Kaikki on mennyt”

    6. Näytä lisää