Torsti

Autot

Valikko

Autot

Onko tässä Nissan Juken vai 370Z:n seuraaja?

KONSEPTI
Nissan julkisti Frankfurtin autonäyttelyssä varsin haastavan konseptiauton.
Korin muotoilu viittaa urheiluautoon, mutta itse laitteen korkeus puolestaan katumaasturiin.

Aiemmin Nissan iski kultasuoneen esittelemällä Qashqain, joka on nyt ehtinyt hyvän aikaa sitten jo toiseen sukupolveensa. Sen rinnalle se toi muutama vuosi sitten varsin väkevästi mielipiteitä jakaneen Juken sekä liudan Suomessa hieman tuntemattomampia isoja maastureita.

Nyt esille tuotu Gripz-niminen konseptiauto on korkealla maavaralla mutta silti äärettömän linjakkaalla korilla varustettu. Gripz olisi helppo mieltää vaikkapa jo puolivalmiiksi Juken seuraajaksi, mutta Nissanilla saattaa tällä kertaa olla mielessään jotain muuta.

Auton linjoissa on nimittäin aimo annos japanilaisvalmistajan klassisten urheiluautojen muotoja, C-pilarin leikkauksesta lähtien. Kori on myös neliovinen, vaikka takaovet ovatkin lähinnä kyytiin nousua avittavaa mallia ja vielä ainakin suunnittelijan pöydällä saranoidut takaosastaan.

Gripzissä voi siis halutessaan nähdä Juken seuraavan sukupolven laitteen, mutta muu muotokieli voisi viitata Nissanin haluavan laajentaa Z-sarjan urheilullista mallistoa myös crossover-suuntaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    7. 7

      Mies putosi miesluukusta laivanrakennustöissä Helsingissä – kuljetettiin sairaalaan

    8. 8

      Ex-natsijohtaja vihreiden vaalilistalla – näin puoluesihteeri perustelee Holapan ehdokkuutta

    9. 9

      Krista Pärmäkoski arvosteli Charlotte Kallaa, ruotsalaiselta tyly kuitti takaisin: ”Voi tulla sanomaan suoraan...”

    10. 10

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    3. 3

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    8. 8

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

    4. 4

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. Näytä lisää