Torsti

Autot

Valikko

Autot

Tunnetko 18-29 -vuotiaan miehen? Tämän autotyhmyyden tekee heistä lähes jokainen

liikenneturvallisuus
Lähes puolet suomalaisista autoilijoista on lähettänyt tekstiviestin autoa ajaessaan. Hälyttävin tulos on nuorilla miehillä: 80 prosenttia 18–29 -vuotiaista miespuolisista autoilijoista ilmoittaa lähettäneensä viestejä ajaessaan.
Michelin Nordicin vuosittain teettämässä SIFO-kyselytutkimuksessa esitettiin kysymys “Oletteko koskaan lähettänyt tekstiviestiä samalla kun ajatte?”. Lähes puolet, 47 prosenttia kaikista 820 vastaajasta kertoi ainakin joskus lähettäneensä tekstiviestin samalla kun ajoi.

– Tämä on tärkeä liikenneturvallisuustekijä, sillä tutkimusten mukaan tekstiviestin kirjoittaminen samalla kun ajaa autoa kasvattaa onnettomuusriskin jopa lähes kuusinkertaiseksi. Erityisen huolestuttavaa on, että kun tämän tutkimuksen tuloksia verrataan Liikenneturvan kesällä 2014 Suomessa tekemään tutkimukseen, on tekstiviestin kirjoittajien määrä kasvanut 25 prosentista lähes kaksinkertaiseksi. Michelin haluaa nyt lähettää vakavan viestin erityisesti nuorille autoilijoille: älä vaaranna henkeäsi — keskity ajamiseen ja vain siihen, sanoo Michelin Nordicin pohjoismainen tiedotuspäällikkö Carl Stenson.

Tekstiviestin lähettäjinä miesten ja naisten välillä ei juuri ole eroa kaikkien vastanneiden kesken: miehistä 48 prosenttia ja naisista 45 prosenttia on lähettänyt tekstiviestin ajaessaan autoa. Ikäluokassa 30–49 -vuotiaat ovat vastaavat prosenttiluvut miehillä 67 ja naisilla 60.

Vertailun vuoksi mainittakoon, että kun Michelin teetti saman kyselytutkimuksen Ruotsissa, ilmoitti kaikista vastaajista 34 prosenttia lähettäneensä tekstiviestin samalla kun ajoi autoa.

Suomessa on vuoden 2003 alusta lähtien ollut voimassa selkeä laki, jonka mukaan moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettaja ei saa ajon aikana käyttää matkapuhelinta siten, että pitää sitä kädessään (TLL § 24a).

Tekstiviestin lähettäminen ei siis ole sallittua, ja puhelimeen puhuminenkin on sallittua vain hands-free -toiminnolla.

Lain rikkomisesta seuraa yleensä rikesakko, mutta rikkomuksen vakavuudesta riippuen poliisilla on oikeus sakottaa aina yhdeksään päiväsakkoon saakka. Samalla kun tekstittely autoa ajaessa on hälyttävästi kasvussa, poliisin resurssit valvoa sitä ovat entistä heikommat.

Vuonna 2011 poliisi jakoi 8 838 sakkoa puhelimen käytöstä ajon aikana, ja sen jälkeen niiden määrä on laskenut noin tuhannella vuosittain: vuonna 2014 vastaavia sakkoja annettiin 5 883 kappaletta.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    4. 4

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    5. 5

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    6. 6

      Asuntojen hinnoissa saattaa piillä yllätyksiä – meri voi laskea arvoa jopa -20 %

    7. 7

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    8. 8

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    10. 10

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    3. 3

      Oscar-gaala päättyi uskomattomaan katastrofiin – some repesi valtavaan raivoon: ”Jaettiinkohan muut palkinnot oikein?”

    4. 4

      Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

    5. 5

      Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

    6. Näytä lisää