Onni, Sisu

Autot

Valikko

Autot

Metro- ja raitioliikenteestä tulee ilmoituksenvaraista

RAIDELIIKENNE
Tuoreen lakiesityksen mukaan metro- ja raitioliikenteestä tulisi ilmoituksenvaraista toimintaa.
Ilmoitus tehtäisiin Trafille, joka vastaisi myös metro- ja raitioliikenteen turvallisuusvalvonnasta.

Esityksen mukaan Trafi ei kuitenkaan anna teknisiä määräyksiä tai hyväksy kalustoa tai infraa käyttöön otettavaksi.

– Täysin sääntelemätöntä tilannetta pidettiin ongelmallisena muun muassa vastuiden kannalta, ja tähän otti kantaa myös eduskunnan oikeusasiamies jokin aika sitten. Nyt suunniteltu sääntely on mahdollisimman kevyttä ja tarkoin rajattua. Vastuu toiminnan turvallisuudesta on jatkossakin toiminnanharjoittajalla itsellään. Keskeisenä vaatimuksena tulee olemaan toiminnanharjoittajalta edellytettävä turvallisuusjohtamisjärjestelmä, osastopäällikkö Heidi Niemimuukko kertoo.

Metroliikenteen ja perinteisen, katuverkolla tapahtuvan raitioliikenteen lisäksi lakiesitys kattaa myös pikaraitioliikenteen, jonka käynnistämistä suunnitellaan pääkaupunkiseudun lisäksi Tampereen ja Turun alueella.

Hallitus esittää, että laki tulisi voimaan 1. maaliskuuta 2016. Raitioliikennettä laki alkaisi koskea vasta vuoden 2018 alusta lukien.

Metro- ja raitioliikennettä on nykyään vain Helsingissä. Metroliikenne laajenee Espoon puolelle ensi vuonna.

Tampereella raitiotie on tarkoitus rakentaa ensimmäisessä vaiheessa väleille Hervanta–keskusta ja keskusta–Tampereen yliopistollinen keskussairaala.
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    6. 6

      Axl Smith viestitteli uhmakkaasti ennen oikeusprosessia: ”Kaikki matsku tulee näytille”

    7. 7

      Marit Björgen ylivoimainen naisten kympillä – Krista Pärmäkoskelle iso pettymys

    8. 8

      Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

    9. 9

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    10. 10

      Björgeniltä yllättävä kommentti Ylen lähetyksessä: ”Mietin, onko kisaan lähdössä mitään järkeä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    2. 2

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    7. 7

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    8. 8

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    9. 9

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

    2. 2

      Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

    3. 3

      Pettynyt Kerttu Niskanen kertoi hämmästyksestään Ylelle: ”Mitä hemmettiä tein väärin!”

    4. 4

      Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

    5. 5

      Anne Kyllönen romahti kympillä – avautui Ylellä kyynelsilmin ongelmistaan

    6. Näytä lisää