Keijo

Autot

Valikko

Autot

Onko autostasi aiheutunut sinulle pahaa mieltä? Näin niukasti henkisistä autokärsimyksistä saa tänä päivänä korvausta

kuluttajariidat
Kuluttajalla on oikeus vaatia korvausta vahingoista, joita auton virhe on aiheuttanut, kertoo Kilpailu- ja kuluttajavirasto.
Vahingonkorvauksen saaminen edellyttää kuitenkin näyttöä vahingon syntymisestä, minkä lisäksi kustannuksista pitää olla kuitti tai muu luotettava selvitys.

Välittömiä vahinkoja ovat muun muassa virheen aiheuttamat matka-, posti- ja puhelinkulut, virheen selvittelykulut (tavarantarkastajan lausunto tms.), hinauskulut ja korjauskulut, jos virheen on korjannut perustelluista syistä joku muu kuin myyjä.

Myös autottomuudesta aiheutuneita ylimääräisiä kustannuksia voi vaatia korvattavaksi.

Virasto kuitenkin tähdentää erityisesti, että ”pahasta mielestä tai henkisestä kärsimyksestä ei voi saada vahingonkorvausta”.

Välillisiä vahinkoja voi vaatia korvattavaksi, jos yrityksen huolimaton toiminta aiheuttaa kuluttajalle esim. olennaisen käyttöhyödyn menetyksen, esim. auto on korjaamon ammattitaidottoman tai muuten perusteettomasti pitkittyneen korjauksen vuoksi korjaamolla useita viikkoja.

Korvaus voi tulla kyseeseen myös silloin, jos kuluttaja on esimerkiksi joutunut auto-ongelman selvittelyn vuoksi olemaan poissa työstään ja häneltä on vähennetty poissaolon ajalta palkka.

Samalla tavalla korvausvelvollisuus voi syntyä, jos vahingon aiheuttaa myyjän tai aikaisemman myyntiportaan (maahantuoja tai valmistaja) markkinoinnissa antama lupaus auton ominaisuuksista. Näin on esimerkiksi silloin, jos ostajalle kerrotaan, että autolla voi vetää tietynlaista peräkärryä, mutta tieto osoittautuukin vääräksi.

Ota kantaa

Tuliko yllätyksenä?

Tuli 38% Ei tullut 62%
Ääniä yhteensä 6857

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. 6

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    9. 9

      Leicesterin julmasta murhasta elinkautiset tuomiot – roikottivat uhria puusta, hakkasivat ja jättivät lammikkoon

    10. 10

      Katso 360-kuva: Tällainen on Suomen kovimman vankilan eristysselli – ruokakin tarjoillaan lattialle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    3. 3

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    4. 4

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    5. 5

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    6. Näytä lisää