Visa

Autot

Valikko

Autot

Yle: Viranomainen ei tunnistanut ruotsia Suomen toiseksi viralliseksi kieleksi – teki naisautoilijasta maksumiehen, lasku 35 euroa

pysäköinti
Kiekkopaikalle pysäköinyt autoilija sai Rauman kaupungin pysäköinninvalvonnalta 35 euron laskun. Syynä oli valvojan laittomaksi epäilemä pysäköintikiekko.
”Tällä kertaa virhemaksun syinä olivat pysäköinninvalvojan mukaan kiekossa oleva ulkomaankielinen teksti ja liian pieni numeronäyttö”, kirjoittaa Yle.

Virhemaksun saanut Mari Tuomi kertoo Ylelle tulleensa itse paikalle, kun pysäköinninvalvoja kirjoitti hänelle maksumääräystä.

– Sanoin, että nyt taisi käydä moka, että tässä on kahden tunnin pysäköintiaika ja olin poissa puoli tuntia. Hän siihen, että ei se siitä tullut, sinulla on lainvastainen kiekko, Tuomi toteaa.

Tuomen mukaan pysäköinninvalvoja ilmoitti, että kiekossa ei saa olla ulkomaankielistä tekstiä. Tällä pysäköinninvalvoja tarkoitti kiekossa ollutta ruotsinkielistä merkintää ”ankomsttid”, joka tarkoittaa saapumisaikaa.

Lain mukaan pysäköintikiekossa saa käyttää jompaakumpaa tai molempia Suomen perustuslain 17 §:n mukaisista kansalliskielistä, joita ovat siis suomi ja ruotsi.

Valvojan esittämästä toisesta syystä eli saapumisaikaa esittävien numeroiden koosta on sen sijaan olemassa liikenneministeriön lokakuussa 1990 hyväksymä kaavakuva. Kyseisestä kuvasta ei selviä aukottomasti, mikä on pysäköintikiekon numeronäytöltä vaadittava kirjasinkoko.

Tilastokeskuksen mukaan Rauman (ruots. Raumo) väestöstä 0,3 prosenttia on äidinkieleltään ruotsinkielisiä.

Ota kantaa

Tiesitko ennen jutun lukemista mitä parkkikiekon sana ”ankomsttid” tarkoittaa?

Tiesin 73% En tiennyt 27%
Ääniä yhteensä 36499

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    4. 4

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. 6

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    7. 7

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    10. 10

      Puna-armeijan tankit vyöryivät kohti – Veikko Määttänen koki talvisodan tulikasteen omassa kotipitäjässään: ”Se on outo tunne, kun ne rupeavat ampumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    8. 8

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Italian koulubussiturman sankariopettaja pelasti useita palavasta bussista – omat lapset kuolivat

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    4. 4

      Toyota maksaa Tommi Mäkisen lystin

    5. 5

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    6. Näytä lisää