Tuuli, Tuulia, Hilda

Autot

Valikko

Autot

Kuljetusyrittäjä huolissaan: suomalaiseen liikennekulttuuriin pesiytyi kaksi pahaa ongelmaa

Poliisin liikennerikoksista tai -rikkomuksista antamat rangaistusvaatimukset ja rikesakot ovat vähentyneet tämän vuoden syyskuun ja lokakuun aikana.

YLITORNIOLAINEN kuljetusyrittäjä Petri Koivisto on silti huolissaan huonontuneesta liikennekäyttäytymisestä. Hänen yrityksensä P. Koivisto Oy:n autot liikkuvat myös ulkomailla ja kuljettavat muun muassa betonielementtejä.

– Suomessa liikennekäyttäytyminen on muuttunut viime vuosina aiempaa huonommaksi. Raskaalle liikenteelle ei anneta tietä. Lisäksi ulkomaiset rekat Venäjältä, Puolasta ja Baltiasta ajavat usein Suomessa aivan liian kovaa olosuhteisiin nähden, hän kertoo.

KOTIMAISTEN autoilijoiden ongelmat ovat monitahoisia.

– Liian hitaasti ajavat henkilöautoilijat ovat vaaratekijöitä. He ajavat alamäessä liian hiljaa ja takana tuleva iso ajoneuvo ei pysty saamaan riittävää vauhtia seuraavaa ylämäkeä varten. Toinen paha ongelma on se, että sivuteiltä tullaan varomattomasti päätielle. Iso auto ei pysähdy hetkessä, hän muistuttaa.

Jokainen pitää kiinni vain oikeuksistaan eikä suvaitse muita.

Koivisto on Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n Pohjois-Suomen hallituksen varajäsen.

Tööttäilyä ei sen sijaan ole liikaa hänen mielestään Suomessa.

– Olin lomalla Dubaissa ja siellä tööttäiltiin lähes koko ajan, hän sanoo.

Suomi voisi Koiviston mukaan ottaa mallia Ruotsin liikennekäyttäytymisestä.

– Siellä raskaalle liikenteelle annetaan tilaa tarvittaessa väistämällä, hän sanoo.

SKAL RY:N Pohjois-Suomen hallituksen oululainen puheenjohtaja Kyösti Ketola ei säästele sanojaan.

– Liikennekuri on höltynyt Suomessa. Kun raskas ajoneuvo jättää turvavälin, joku auto kiilaa helposti väliin. Ei pitäisi ajaa ihan ”tappituntumalla”, hän sanoo.

Ketolan mukaan suurin vaara nykyisessä suomalaisessa liikennekulttuurissa on suvaitsemattomuus.

– Asenne on väärä. Jokainen pitää kiinni vain oikeuksistaan eikä suvaitse muita. Vaikka olisi oikeuksia, se ei tarkoita sitä, että vaikkapa pyöräilijä voisi tulla kuin tykkinä kevyen liikenteen väylälle jalankulkijoiden joukkoon tai muun liikenteen mukaan. Tällaista näkee valitettavan usein, Ketola painottaa.

LIIKENNE voisi sujua nykyistä paremmin Suomessa.

– Roomassa on vilkas liikenne ja paljon erilaisia ajoneuvoja. Silti liikenne sujuu, kun ihmiset ovat suvaitsevaisia toisiaan kohtaan, Ketola painottaa.

LIIKENNETURVAN koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski painottaa, että liikenne ja liikennekäyttäytyminen eivät ole muusta yhteiskunnasta irrallisia asioita.

– Voi olla, että muun elämän paineet purkautuvat liikenteessä, ja se johtaa hätäisempään käytökseen muita tiellä liikkujia kohtaan. Kun liikenne on osa arkea, ei koeta, että se olisi jotain erityistä, johon tarvitsisi keskittyä.

– Siihen voi yhdistää jotain ”tekemistä” kuten viestien lähettämisen, puheluiden vastaanottamisen tai soittamisen, eli pyritään olemaan tehokkaita, Tuomikoski pohtii.

Eri maiden välisiä eroja on tutkittu.

– Aggressiivista ajamista on tutkittu brittien, hollantilaisten, suomalaisten ja turkkilaisten kuljettajien väliltä. Vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan turkkilaiset kuljettajat olivat aggressiivisempia kuin hollantilaiset ja britit. Suomalaiset olivat vähiten aggressiivisia, Liikenneturvan kehittämispäällikkö Antero Lammi puolestaan kertoo.

– Niiden ihmisten osuus, joiden mukaan liikenteen ilmapiiri on muuttunut huonommaksi, on ollut lievässä kasvussa vuodesta 1995 lähtien Suomessa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Mikä alku! Patrik Laine hiljensi Toronton kotiyleisön

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    6. 6

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    7. 7

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    8. 8

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    9. 9

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    10. 10

      Ensimmäinen kuva uuden Han Solo -elokuvan tähtikaartista – mukana suomalaisväriä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Mikä alku! Patrik Laine hiljensi Toronton kotiyleisön

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    5. 5

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    6. Näytä lisää