Aslak

Autot

Valikko

Autot

Uusi kirja paljastaa autoverotuksen syylliset – ”Me hävitään tämä sota”

KIRJA
Tullin historiikki paljastaa myös autoverotuksen kompastuskivet.
Tulliylitarkasta Janne Nokki on kirjoittanut 820-sivuisen historiikkijärkäleen Suomen Tullin lähihistoriasta. Teos sivuaa myös autoverotuksen kulma- ja kompastuskiviä.

Museonhoitaja, tulliylitarkastaja Nokki pureutuu teoksessaan ”Haavista Verkkoon – Suomen tulli muuttuvassa maailmassa” pääosin Tullin muutamaan viimeisimpään vuosikymmeneen.

Parisataa ensimmäistä vuotta Suomen Tullin tehtäväkentässä ei tapahtunut juuri erikoisempia muutoksia, mutta 1980-luvulta alkaen muutosvauhti on ollut hurja. Ympäröivän maailman ja naapurimaiden muuttuessa Tullin on pitänyt muuttua väkisinkin.

Moni asia ei kuitenkaan ole muuttunut, ainakaan tarpeeksi. Yksi esimerkeistä on autoverotus, jota Nokkin kirja käsittelee noin kymmenen sivun verran. Reilu vuosikymmen sitten Siilinin tapauksesta alkanut autoverotaistelu on Nokkin kirjan mukaan kytenyt jo kauan ennen kuin Suomi liittyi EU:iin. Myös autoveron poisto, ja siirtyminen käyttöön suuntautuvaan verotukseen on Suomessa ollut esillä jo Holkerin hallituksen aikaan, 1980-luvulla.

 

Vuonna 1988 Harri Holkerin hallitus lupaili jo kiinteästä autoverosta luopumista.

”1980-luvun lopun verotuksen keventämishankkeet nostivat pian autoveron kiihkeän julkisen keskustelun kohteeksi. Vuonna 1988 Harri Holkerin hallitus lupaili jo kiinteästä autoverosta luopumista ja verotuksen kohdistamista ajoneuvon käyttöön. Ajatus sai heti suurta suosiota, mutta sitä oli lykättävä tuolloisen vaihtotasetilanteen vuoksi”, Nokki kirjoittaa.

Tilanne 1980-luvulla ei siis mainittavasti poikkea tänä vuonna kuulluista puheenvuoroista.

Nokki perkaa lyhyessä, mutta tiiviiksi kasatussa autovero-osiossaan sekä Tullin että muiden virastojen ja laitosten osuudet Suomen vuosikymmenien mittaiseen autoverosekoiluun. Maininnan saavat niin 1989–1990 maahan tuodut kovapenkkiset jenkkifarmarit (joita rekisteröitiin pakettiautoiksi) kuin myös Tullin autoverotusta kulloinkin hoitaneen yksikön poukkoilu toimipisteestä toiseen.

Janne Nokki osoittaa myös enemmän tai vähemmän suoraan kirjassaan ne avainhenkilöt, joiden virassa suorittamien toimien ansiosta suomalaisesta autoverotuksesta on istuttu EY-tuomioistuimissa asti oikeutta pian 20 vuotta.

 

Nopeat muutokset johtaisivat herkästi keinotteluun, kun kyse oli auton kaltaisesta arvohyödykkeestä.

Hallitussihteeri Heikki Kuitusen nimi nousee esiin useassa yhteydessä. Kun 1980-luvun lopulla Suomessa alettiin puhua Euroopan vapaasta liikkuvuudesta, huomasi hallitussihteeri Kuitunen painottaa, että ”Suomessa oli tarve hillitä autokannan kasvua ja näin vähentää osaltaan liikennekuolemia sekä säästää julkista taloutta liikenneruuhkista aiheutuvilta kalliilta investoinneilta”. Autoveron korvaamista polttoaineveron korotuksella Kuitunen ylenkatsoi ja piti tehottomana tapana.

”Väitteet isompien autojen turvallisuudesta eivät Kuitusen mukaan olleet uskottavia edes kolaritilastojen valossa”, Nokki kirjoittaa. Autoveron alennuksesta hallitussihteeri Kuitunen sanoi vuonna 1990, että ”asiassa olisi edettävä varovasti: nopeat muutokset johtaisivat herkästi keinotteluun, kun kyse oli auton kaltaisesta arvohyödykkeestä”.

Kun Suomi liittyi EU:iin, hoiti maahantuotavien autojen verotusta Tullissa hyvin pieni, vain muutaman ihmisen organisaatio. Tämä kourallinen virkailijoita pystyi verottamaan 90 prosenttia maahan tuotavista autoista. Sen sijaan yksityiset tuojat työllistivät Tullia runsaasti: tuolloin ei ollut olemassa minkäänlaista vakiintunutta käytäntöä siitä, miten autoja pitäisi uudessa mallissa verottaa. Arvonmääritysperusteet vaihtelivat vuodesta ja kuukaudesta toiseen.

 

Autoverotus söi työajasta useimmiten koko päivän.

Oma lukunsa on tietysti autoverosta perityt arvonlisävero ja ei-arvonlisävero, jotka kotimaisissa oikeusasteissa todettiin legitiimeiksi, mutta myöhemmin EY-tuomioistuimen nostaman kanteen jälkeen todettiin laittomiksi.

Tätä seurannut autoverotuksen täydellinen mullistus on Nokin kirjoittamana edelleen mykistävää luettavaa: Tulli ja valtiovarainministeriö ovat vuoronperään käyneet kokeilemassa sitä aidan matalinta kohtaa kaikissa kotimaisissa ja EU-tason tuomioistuimissa, ja järjestään hävinneet kaikki ottelut.

Tämän kiteyttää kirjaa varten haastateltu eteläisen tullipiirin verotusjohtajana vuosina 1992-1997 toiminut Tommi Kivilaakso, jopa hieman runollisesti.

”Muistan, että autoverotus söi työajasta useimmiten koko päivän. Tilanne paheni 1990-luvun loppua kohden. VM pyrki betonoimaan tämän vanhan ja omituisen verotusarvoperusteensa mutkikkaisiin sääntöihin. Tulli joutui sitä sitten soveltamaan ja istumaan omilla housuillaan tuleen – housuilla, jotka eivät sitten kestäneet, vaan paloivat kerta toisensa jälkeen ylemmissä oikeusasteissa. – Jo silloin alkoi tuntua vahvasti siltä, että me hävitään tämä sota”.
  • autoverotus
  • Tulli

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    6. 6

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    7. 7

      Bottaksella loistava aloitus Mercedeksen ratissa

    8. 8

      Juontajakaunotar sivalsi miehensä sänkytaitoja tv:ssä – aviomies kuunteli vieressä nolona: ”Olet minulle ilkeä seksin jälkeen”

    9. 9

      IS seurasi sprintin finaaleja – Ristomatti Hakola jäi kuudenneksi, MM-kulta Italiaan!

    10. 10

      Anu Saagim virolaislehdelle: Saanut tappouhkauksia – ”en uskalla mennä enää Suomeen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    10. 10

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    2. 2

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    3. 3

      Huima kuva pyllähdyksestä – Venezuelan kohuhiihtäjän toinenkin MM-startti meni nenilleen

    4. 4

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    5. 5

      Johnny Depp hullaantui 24-vuotiaasta Star Wars -kaunottaresta: ”Tunne ei ole molemminpuolinen”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. Näytä lisää