Ilmari, Ilmo

Autot

Valikko

Autot

Pysäköinnin maksaminen uuteen aikaan: Näin homma hoituu jatkossa Helsingissä

Pysäköinti
Helsingin kaupungin pysäköinnin maksaminen uudistuu.
Jatkossa pysäköinnin voi maksaa myös tekstiviestillä. Tekstiviestitoiminnolla voi korvata kolikkomaksamisen.

Uudistus koskee Helsingin kaupungin ylläpitämiä parkkipaikkoja vyöhykkeillä 1–3. Tekstiviestillä pysäköintiaikaa ostetaan 30 minuutin jaksoissa. Pysäköintiä voi tarvittaessa jatkaa lähettämällä saman tekstiviestin uudelleen.

Uuden tekstiviestijärjestelmän toimittaja on EasyPark. EasyParkin tekstiviestijärjestelmä on käytössä myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

– Kolikot ovat selvästikin katoamassa ihmisten kukkaroista. Puhelin korvaa käteisen ja on entistä useammalle lompakko. Tekemämme kuluttajakyselyn mukaan joka viidennellä ei ollut käteistä kukkarossaan kyselyhetkellä lainkaan. Viimeisen kuukauden sisällä vastaajista 80 prosenttia oli maksanut ostoksiaan puhelimella. Tekstiviestipysäköinti palvelee erityisesti pysäköijiä, joilla ei ole älypuhelinta. Tilastokeskuksen tuoreimman tiedon mukaan heitä on vielä noin kolmannes matkapuhelimen omistajista, kertoo EasyPark Suomen toimitusjohtaja Stefan Anderson.

Helsingin kaupungin ylläpitämillä parkkipaikoilla ajoneuvoon ei tarvitse enää erikseen laittaa näkyville maksutositetta tai pysäköintilipuketta. Pysäköinninvalvoja tarkistaa maksutilanteen rekisteritunnuksen perusteella.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    3. 3

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Alennus jopa 329 euroa – katso jättilista halventuneista lääkkeistä

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      4 ällöttävää asiaa, jotka voit joutua kohtaamaan, jos et vaihda lakanoitasi riittävän usein

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    5. 5

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    6. 6

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    9. 9

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    10. 10

      Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    2. 2

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    3. 3

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Kuuma F1-huhu! Maksoiko Mercedes jättimäisen siirtosumman Bottaksesta?

    6. Näytä lisää