Jutta

Autot

Valikko

Autot

Kia Sportage: Uusin eväin eteenpäin – eikä ihan halvalla

ENSITESTI
Uusi Kia Sportage lupaa paljon ja maksaa tuntuvasti.
Kia Sportagen neljäs sukupolvi on saatu uunista ulos. Suomessa Sportage oli viime vuonna Kian kolmanneksi myydyin malli Rion ja Ceedin jälkeen, ja teillämme liikkuu jo noin 7 500 Sportagea, kannan kasvaessa tasaiseen tahtiin.

Uutuuden lanseerauksen oli määrä tapahtua maassamme maaliskuussa, mutta tuoreimman tiedon mukaan jo ensi viikonloppuna kiinnostuneet pääsevät tutustumaan uutuuteen Suomessakin.

IS tutustui uutuuteen kansainvälisessä ensiesittelyssä Espanjassa aiemmin tällä viikolla.

Tärkeä malli

Korealaisbrändille kyseessä on hyvin tärkeä malli, sillä Sportagea on myyty viiden viimeisen vuoden aikana maailmanlaajuisesti yli 1,6 miljoonaa kappaletta, ja se on nykyisin Kian myydyin malli Euroopassa. Uusi Sportage on Kian mukaan edeltäjäänsä railakkaammin muotoiltu, fiksumpi ja tilavampi. Pitävätkö väitteet paikkaansa?

Selkeästi todennettavista mitoista on hyvä aloittaa. Auton kokonaispituus on kasvanut neljä senttiä, josta kolme lisäsenttiä on sijoitettu etu- ja taka-akseleiden välille.

Muut ulkomitat ovat ennallaan. Sisällä on kuitenkin tapahtunut parannuksia. Sportage tarjoaa nyt huomattavasti enemmän tilaa matkustajille. Hyvä esimerkki tästä on, että auton etu- ja takapenkeille mahtuvat peräkkäin vaivatta matkustamaan kaksi reilusti yli 190-senttistä körilästä ilman, että jalka- tai pääntiloista pitää tinkiä.

Tavarat mahtuvat entistä paremmin kyytiin

Myös tavaratila on kasvanut yli 500-litraiseksi, ja tavaratilan käytettävyys helpottunut. Tilojen suhteen Sportage onnistuu hienosti.

Toisaalta numerot ovat lahjomattomat myös hinnastossa. Uuden Sportagen hinnat alkavat etuvetoisena noin 27 000 tuhannesta eurosta ja nelivetoisena noin 38 000 eurosta. Hyppäys etuvedosta nelivetoon on huomattavan suuri, olkoonkin että samalla varustetaso paranee yhden pykälän perus-LX:stä parempaan EX:ään ja moottori vaihtuu 1,6-litraisesta bensiinistä 2,0-litraiseen turbodieseliin.

Saadakseen diesel-automaatti-nelivedon, joka toimi myös ensitestin ajokkina, tarvitsee venyttää kukkaroa vielä 3 000 euroa leveämmin, ja siirtyminen keskitason EX-varustetasosta Premiumiin maksaa peräti 6 000 lisää.

Loppuhinnat ovat tärkeitä siksi, että tällä hintatasolla Sportage ei enää kilpaile katumaasturikunkku Qashqain, vaan kalliimpien kirittäjien, esimerkiksi Honda CR-V:n ja VW Tiguanin kanssa.

Vasta kaksi ylintä varustetasoa lunastavat lupauksen uusista fiksuista varusteuutuuksista, kun mukaan astuvat vaikkapa automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä, katvealueiden ja risteävän liikenteen varoitusjärjestelmät, tuplaksenonit, ilmastoidut etuistuimet, navigointi ja JBL Premium -audiojärjestelmä.

Etuvetoista ei automaatilla

Hinnaston erikoisuuksia on, että uutta Sportagea ei ainakaan toistaiseksi saa etuvetoisena lainkaan automaattivaihteisena, vaikka auton esittelyn yhteydessä siinä tuodaan uusi DCT7-kaksikytkinvaihteisto saataville. Uutta Sportagessa on myös nykyaikainen, 1,6-litrainen T-GDI-moottori, eli turboahdettu suorasuihkutusbensiininelikko.

Kaksilitraisen dieselin voi valita 136- tai 185-heppaisina versioina. Moottorin tyhjäkäynti on dieseleiden tapaan karkea, mutta sisälle moottorin äänet kantautuvat vain voimakkaissa kiihdytyksissä.

Muutenkin auto tuntuu kohtuullisen hiljaiselta sisällä. Sisustassa kojelaudan ja ovien muoviosat vaikuttavat auton hinta huomioon ottaen arkisen kovilta, mikä on tietenkin pieni pettymys.

Kia on johdonmukaisesti kehittänyt Sportagen ohjaustuntumaa ja ajo-ominaisuuksia sen yli 20-vuotisen historian ajan. Nyt ollaan saavutettu tilanne, jossa auton ohjaus on jo miellyttävää ilman erityistä huomautettavaa. Jousitus on säädetty onnistuneesti, ja automaatti tekee työnsä sivistyneesti kuten isoveli Sorentossa. Automaatti kuitenkin nostaa kulutusta selvästi. Jotkin kilpailijoista pystyvät parempaan.

Uutta ilmettä

Lopuksi jää vielä uuden muotoilun arviointi. Makuasioista on aina helppo kiistellä, mutta varmaa on, että muotoilutähti Peter Schreyerin alaisuudessa myös Sportage on saanut uutta pontta ilmeeseensä. Ovatko muutokset onnistuneita, on jokaisen itse määriteltävissä.

Kia Sportage AWD 2.0 CRDi Business Premium A/T

MOOTTORI R4, 1 995 cm³, 100 kW (136 hv)/2 750–4 000 r/min, 373 Nm/1 500–2 500 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 12,0 s, huippunopeus 184 km/h
KULUTUS 5,9 l/100 km diesel CO2-päästöt 154 g/km
VOIMANSIIRTO A6, neliveto
MITAT p 4 480, l 1 855, k 1 635 mm, akseliväli 2 670 mm, omamassa 1 725 kg, tavaratila 503–1 492 l, tankki 62 l
HINTA 46 990 euroa

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. 6

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Krista Pärmäkoski teki sen taas – palkintopallille Davosissa!

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      Ryöstäjät iskivät kellokauppaan Tukholmassa – IS:n lukija osui rikospaikalle: ”On paljon poliiseja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    3. 3

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    9. 9

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 5 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    3. 3

      Rahtijuna räjähti Bulgariassa – kuvat ja video turmapaikalta paljastavat hävityksen jäljet

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    6. Näytä lisää