Sebastian

Autot

Valikko

Autot

Helsinkiin jättimäinen autonäyttely

NÄYTTELY
Suuret autonäyttelyt palaavat Helsingin Messukeskukseen.
Autouutuuksia pääsee tutkimaan marraskuussa järjestettävässä Auto 2016 -näyttelyssä.

Viime vuosikymmenellä Helsingissä järjestettiin vuotuinen Helsinki Motor Show-autonäyttely, joka otti mallia kansainvälisistä autonäyttelyistä Euroopasta ja muualta maailmasta, tosin hieman pienemmässä mittakaavassa.

Viimeksi vuonna 2007 järjestetty Helsinki Motor Show ei kuitenkaan ollut pelkkä piiritason mittelö, sillä viimeisenä vuonna siellä sai Euroopan ensi-iltansa muutamakin automalli. Näyttely kuitenkin kuivui kasaan lähes kymmeneksi vuodeksi.

Nyt suuren mittakaavan autonäyttelyt palaavat Helsinkiin. Täysin uudenlaiseksi autonäyttelyksi mainitussa Auto 2016 -tapahtumassa pääsee esimerkiksi koeajamaan satoja erilaisia automalleja, ilman että messuhallista tarvitsee poistua ulos pimeään ja märkään.

– Messuvieraan ei tarvitse poistua lämpimistä sisätiloista, vaan koeajolle lähdetään sisätiloista, aivan kunkin merkin osastojen vierestä. Koeajot myös palaavat samoihin lämpimiin sisätiloihin Messukeskuksessa, kertoo Suomen Messujen liiketoimintajohtaja Mikko Horppu.

Automerkkien ohella näytteilleasettajina tulee olemaan laajasti autoiluun liittyviä yrityksiä, rahoitusyhtiöistä varaosa- ja tarvikealan yrityksiin. Pelkästään kylmä, staattinen näyttely Auto 2016 ei myöskään ole. Järjestäjät lupaavat teeman ympärille mielenkiintoisia autoilua ja liikennettä koskevia keskustelutilaisuuksia.

Auto 2016 järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 18.-20.11.2016.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      BMW roihuaa Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    2. 2

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    5. 5

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    6. 6

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    9. 9

      Jussi-ehdokkaat julkistettiin – miespääosassa historiallinen ratkaisu!

    10. 10

      Video: Pelastajat hurraavat – äiti ja lapsi nostetaan hyvässä kunnossa ylös lumivyöryhotellin raunioista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      BMW roihuaa Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    2. 2

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    5. 5

      Suora lähetys kello 14: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

    6. Näytä lisää