Selma

Autot

Valikko

Autot

Avaimeton auto on pian totta – näin ovet aukenevat ja moottori käynnistyy

SOVELLUS
Volvo on ensimmäinen autonvalmistaja, joka lanseeraa auton ilman avainta.
Autoteollisuutta mullistavassa ratkaisussa Volvo aikoo ensimmäisenä autonvalmistajana tarjota asiakkailleen autoja ilman avaimia vuodesta 2017 lähtien.

Miten ovet sitten avautuvat? Volvon asiakkaille tarjotaan älypuhelinsovellusta, joka korvaa fyysisen avaimen digitaalisella avaimella. Ratkaisu on Bluetooth-pohjainen.

Uuden sovelluksen digitaalisella avaimella voi tehdä samoja asioita kuin fyysiselläkin avaimella. Sillä voi mm. lukita ja avata ovet ja takaluukun sekä käynnistää moottorin.

Sovellusta käyttämällä ihmiset voisivat esimerkiksi varata ja maksaa vuokra-auton missä päin maailmaa tahansa ja saada digitaalisen autonavaimen suoraan puhelimeen. Vuokraamolle saavuttuaan asiakas voi paikantaa auton GPS:n avulla, avata lukituksen ja lähteä matkaan. Volvon mukaan tästä koituu etua muun muassa lentokenttien vuokraamotiskeillä, joissa yleensä jonotetaan omaa vuoroa.

– Me Volvolla keskitymme tekniikkaan, joka tekee asiakkaiden elämästä helpompaa ja säästää aikaa. Liikkumistarpeet kehittyvät, ja asiakkaamme odottavat, että auton käyttäminen on mutkatonta. Innovatiivisella digitaaliavaintekniikalla on potentiaalia muuttaa Volvojen käyttötapaa ja jakamista. Sen sijaan, että auto seisoo käyttämättömänä koko päivän pysäköintialueella, sitä voi käyttää useammin ja tehokkaammin omistajan toiveiden mukaan, tuotestrategian ja ajoneuvolinjahallinnon johtaja Henrik Green kertoo Volvon tiedotteessa.

Volvo testaa tekniikkaa vuoden 2016 keväällä yhdessä autojen jakamiseen erikoistuneen Sunfleet-yrityksen kanssa, joka sijaitsee Göteborgin lentokentällä Ruotsissa. Vuonna 2017 uusi digitaaliavaintekniikka asennetaan rajalliseen määrään kaupallisesti saatavilla olevia autoja.

Fyysisiä avaimia tarjotaan jatkossakin asiakkaille, jotka niitä haluavat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

    7. 7

      Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

    8. 8

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    10. 10

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    2. 2

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    3. 3

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    4. 4

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. Näytä lisää