Airi, Aira

Autot

Valikko

Autot

Eurooppaan on tulossa ihan uusi automerkki, kun Hyundain luksussisar ehtii tänne saakka

UUTUUS
On mielenkiintoista nähdä, onnistuuko Genesis Eurooppaan tullessaan siinä, missä Lexus ja Infiniti ovat epäonnistuneet.
Eurooppa on erittäin vaikea paikka muualta tuleville. Tässä ei nyt oteta kantaa maahanmuuttokysymykseen, vaan nyt puhutaan ylellisten autojen markkinoista.

Mantereellamme Audilla, BMW:llä, Mercedes-Benzillä sekä jossain määrin Jaguarilla ja Volvolla on niin vahva asema, että muiden on hurjan vaikeaa päästä leikkiin mukaan.

Yhdysvalloissa kaikki on toisin, mitä etenkin Lexuksen vahva asema todistaa. Reilu neljännesvuosisata sitten Lexus ja Infiniti aloittivat toimintansa lähes yhtä aikaa ja Acura (Hondan premium-merkki) seurasi melkein heti perässä. Lexus kamppailee BMW:n ja Mercedes-Benzin kanssa vuosi toisensa jälkeen premium-merkkien ykkössijasta.

G-sarja

Hyundai on pohtinut jo pitkään ajatusta oman premium-merkin perustamisesta. Nyt se on ryhtynyt toimesta tuumaan ja Genesis kasvaa pian kolme mallia sisältäväksi tuoteperheeksi. Kookkaat ja ylelliset G90 sekä G80 saavat rinnalleen pienemmän G70:n, jonka tuloa New York Concept ennustaa. Sitten ovat vuorossa pari katumaasturia ja urheiluauto.

Eurooppalaisittain Genesiksen ongelma on dieselmoottorin puute. Kun sellainen saadaan voimanlähteeksi, ovat menestyksen mahdollisuudet paljon nykyistä paremmat. Jalan saaminen oven väliin voi olla äärimmäisen vaikeaa, sillä eurooppalaisille Genesis ei ole ainakaan toistaiseksi muuta kuin legendaarinen yhtye.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Imatralla ampumavälikohtaus: Paikalla ollut kertoo IS:lle kovista pamauksista

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    8. 8

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    9. 9

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    2. 2

      Imatralla ampumavälikohtaus: Paikalla ollut kertoo IS:lle kovista pamauksista

    3. 3

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    6. Näytä lisää