Tuija, Tuire, Vanessa

Autot

Valikko

Autot

Nyt löytyy Fordista särmää!

ENSITESTI
Ford toi vakuuttavan oloisen Edge-mallinsa Eurooppaan.
Katumaastureiden kuluttajakysyntä kasvaa edelleen. Viime vuonna autoluokka nousi ensimmäisen kerran Euroopan myydyimmäksi segmentiksi. Kasvua kertyi 24 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Keskikokoisten SUV-autojen luokassa rekisteröinnit kasvoivat 42 prosenttia.

Juuri tähän luokkaan ja tarpeeseen vastaa Kanadassa valmistettu, upouusi Ford Edge.

Pohjois-Amerikassa Edge lanseerattiin jo kymmenisen vuotta sitten. Nimensä mukaisesti autossa on vuosien ja muuttuneen muotoilun jälkeenkin yhä "edgeä" – tietynlaista sulavaa kulmikkuutta yhdistettynä urheilullisuuteen.

Valmistaja kutsuu Edgeä uudeksi lippulaiva-SUV-mallikseen Euroopassa. Aiemmin se on tuonut veden yli markkinoille Kugan ja EcoSportin.

Useilla avustinjärjestelmillä maustettu Edge tulee Suomeen 2,0-litraisella, 210-hevosvoimaisella tuplaturbodieselmoottorilla. Kuusinopeuksisella automaattivaihteistolla varustetun auton saa kahdella varusteluvaihtoehdolla.

Suunnittelijoiden mukaan eurooppalaiset ajo-olosuhteet ja mieltymykset on otettu huomioon ajodynamiikkaa suunniteltaessa.

IS tutustui Baijerin vaihteleviin teihin Edge Sportilla. Jo ensimmäisten ajokilometrien perusteella kävi ilmi, että kyseessä on erittäin lupaava auto luokkaan, josta ei kilpailua puutu.

Matkustamon materiaali- ja käytettävyysratkaisut antavat Edgelle hyvät valmiudet kisassa. Matkustamossa riittää avaruutta joka suuntaan. Istuinkorkeus on lähes viisi senttiä korkeampi kuin S-Maxissa.

Edessä hartiat eivät tosiaankaan hankaa toisiinsa, ja takapenkilläkin on viihtyisät oltavat. Oletettavaa on, että kolmesta aikuisesta kaikki kolme haluaisivat välttää keskipaikkaa hieman eteenpäin työntyvän selkänojan vuoksi.

Viisipaikkainen auto on rakennettu samalle pohjalle kuin Mondeo, Galaxy ja S-Max. Minimimaavara on 152 millimetriä täydellä kokonaismassalla.

Ford vaikuttaa hyvin ylpeältä älykkään nelivetojärjestelmänsä kehittämisestä, joka on esitelty jo valmistajan useissa muissa malleissa. Järjestelmä mittaa renkaiden otetta tien pinnasta 16 millisekunnin välein ja voi näin suunnata vääntömomenttia optimaalisesti.

Koeajoreitti kulki osin suomalaiseen mökkitiehen verrattavissa olevaa polkua pitkin, jotta nelivedon toimivuutta päästiin kokeilemaan ihan käytännössä. Toimihan tuo. Neliveto alkoi ajatella nopeasti kuskin puolesta ja reagoi tien vaatimuksiin, minkä mittariston ajotietokone havainnollisesti esitti.

Ford Edge kilpailee ostajista muun muassa näiden autojen kanssa: Volvo XC60, Audi Q5, BMW X3 ja Jaguar F-Pace.

Alusta toimi kaikissa olosuhteissa mallikkaasti. Korkeahko auto otti kurvit asiallisesti vastaan. Ainakin baijerilaisella asvaltilla ajomelu pysyi hiljaisena. Vasta aivan korkeimmissa moottorinopeuksissa auton kulmikkuus ja isot sivupeilit muistuttivat ilmanvastuksen äänimaailmasta.

Edge ei ole mitenkään vallankumouksellinen uutuus, mutta se on hyvin nykyaikainen auto. Autoilijat pääsevät harvoin nauttimaan esimerkiksi auton keulaan asennetusta laajakulmakamerasta, joka avustaa kuskia hankalissa risteyksissä. Teknologian mukaisesti kamera näkee kulmien taakse silloinkin kun kuljettaja ei näe.

Onko se tarpeellinen? Tuskin siitä on haittaakaan, jos se ympätään jo olemassa olevaan näyttöjärjestelmään.

Samoin vastamelukuulokkeiden tapaan toimiva aktiivinen melunvaimennus -teknologia luo valmistajan mukaan turvallisuutta. Kolmeen kohtaan matkustamossa on asennettu mikrofoneja, jotka valvovat moottorin ääntä sisätilassa. Järjestelmä tuottaa vastakkaisia ääniaaltoja äänentoistojärjestelmän kautta kumoten moottorin aiheuttamaa melua. Fordin tiedemiesten mukaan melu häiritsee kuljettajan prosessointikykyä ja voi aiheuttaa keskittymisongelmia ja stressiä.

Edgen Suomen ensi-ilta koittaa syyskuussa. Sport- ja Titanium-versioiden jälkeen vuodenvaihteessa saapuu Suomeen ylellisempi Vignale-versio.

Ota kantaa

Miltä Edge näyttää kuvien perusteella?

Oikein hieno 59% Menettelee 27% Ei jatkoon 10% En kykene arvioimaan 4%
Ääniä yhteensä 5653

Ford Edge 2.0 TDCi 210 hv PowerShift A6 AWD

MOOTTORI R4, tuplaturbodiesel, 1 997 cm³, 154 kW (210 hv)/ 3 750 r/min, 450 Nm/2 000–2 250 r/min
SUORITUSKYKY 0–100 km/h 9,4 s, huippunopeus 211 km/h
KULUTUS 5,8 l/100 km, diesel
CO2-PÄÄSTÖT 149 g/km
VOIMANSIIRTO A6, neliveto
MITAT p 4 808, l 1 985, k 1 692 mm, akseliväli 2 849 mm, omamassa 1 874 kg, tavaratila 602–1 874 l, tankki 68,9 l
HINTA 61 610 euroa
  • Ford
  • Ensitesti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    4. 4

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Jari Isometsä hämmästelee hiihtotähti Kowalczykin valmentajan puheita: ”Ei sitä paljon typerämmin voi nähdä”

    7. 7

      Raskaana oleva Amal Clooney varasti shown punaisella matolla – gaalassa palkittu George Clooney arvosteli puheessaan Trumpia

    8. 8

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    9. 9

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    10. 10

      Baaritappelut työllistivät poliisia pitkin Suomea – verenvuodatukseltakaan ei vältytty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    6. 6

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    7. 7

      Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

    8. 8

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    9. 9

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    10. 10

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Uudet, upeat värikuvat Titanicista julki: Aikamatka sadan vuoden taakse

    4. 4

      Muhammad Alin poika otettiin kiinni lentokentällä – kuulusteltiin syntymäpaikasta ja uskonnosta

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. Näytä lisää