Jutta

Autot

Valikko

Autot

Veroinho on kiihdyttänyt autokansan kekseliäisyyttä – ”kyllä se usein on muistuttanut kissa-ja-hiiri- leikkiä”

Laki
Piilofarmarit, suksikoppiautot, lava-autoiksi leikatut jenkkiautot... Ei liene toista veromuotoa, jonka väistelyssä kansa on ollut yhtä kekseliäs kuin autoveron kiertämisessä.
Autoja on verotettu eri tavoilla jo toistasataa vuotta, mutta pitkä historia on myös autoverotuksen kiertoyrityksillä. Se on näkynyt mitä erikoisimpina autoratkaisuina. Niiden mielekkyydestä voi olla montaa mieltä, mutta jos houkuttimena on verovapaan auton halpa hinta, niin tarvittaessa on perhettä istutettu tavaratilan vaneripenkillä.

Tunnetuin autoveron kiertokikka lienee ollut kansanvillitykseksi kasvanut 1960-70- luvun piilofarmaribuumi.

Sen lähtösysäys oli 1967 pysyväksi määrätty vero henkilöautoille. Pakettiautojen hintaa vero ei nostanut. Farmarimallisesta henkilöautosta sai pakettiauton, kun alkuperäiset pehmustetut penkit poistettiin ja niiden tilalle rakennettiin tilapäisistuimet.

– Usein ne olivat vanerista valmistettuja penkkejä. Katsastusmiesten tehtävä oli valvoa, että esimerkiksi penkkien verhoilusta ole tullut vahingossa liian mukava, tulliylitarkastaja Janne Nokki Tullimuseosta naurahtaa.

Nokki on koonnut Suomenlinnan Tullimuseoon ”Autovero – veroista vihatuin” -nimisen näyttelyn autoverotuksen vaiheista Suomessa.

– Kyllä se usein on muistuttanut kissa-ja- hiiri-leikkiä, hän sanoo.


Jotta auto pääsisi verovapaaksi pakettiautoksi, piilofarmarin penkkien piti olla selkä menosuuntaan. Myös penkin kaltevuus oli määrätty tarkasti, samoin pehmusteiden paksuus. Turvavöistä ei ollut tietoakaan. Silti piilofarmareiden suosio oli huomattava, ja jotenkin siihen piti puuttua.

Yksi keino tehdä piilofarmareista vähemmän mukavia oli määräys, jonka mukaan takaikkunat oli hitsattava määräajaksi umpeen.

Verottajan seuraava askel oli, että takapenkille kulku tehtiin entistä vaikeammaksi.

– Oviaukkoihin määrättiin asetettavaksi ketjut tai vastaavat esteet, jotta takapenkille ei pääse kuin takaluukun kautta. Niinpä pakettiautoiksi rekisteröityihin verottomiin farmariautoihin kömmittiin hetken aikaa tavaratilan kautta, Nokki kertoo.

Autovero sivuaa tullilaitosta siksi, että autoveron kantaminen oli pitkään Tullin tehtävä. Kun turkulainen kauppias Viktor Forselius toi tiettävästi Suomeen ensimmäisen auton vuonna 1900, joutui hän maksamaan siitä 60 markkaa eli nykyrahassa noin 300 euroa tullia.

 

Pian Tullissa huomattiin, että autossa onkin hevosvoimia enemmän kuin yksi.

Tulli oli kohtuullisen pieni, sillä sen ajan tullitariffissa ei edes tunnettu sellaista tuotetta kuin auto. Niinpä Forseliuksen auto tullattiin hevosajoneuvona.

Pian Tullissa huomattiin, että autossa onkin hevosvoimia enemmän kuin yksi, jopa kymmeniä hevosvoimia. Niinpä sitä pitää alkaa verottaa ankarammin.

– Autoja alettiin tullata koneina, joista tulli maksettiin painon mukaan.

Niinpä ensimmäisten autojen moottorit piti tullimaksun määräämistä varten irrottaa punnittavaksi. Se huomattiin pian liian työlääksi tavaksi. Niinpä moottorin painolle annettiin kiinteä arvo eli arveltiin voimalaitteen painavan kolmanneksen auton painosta. Tällä laskukaavalla autoja verotettiin 1910-luvulle saakka.

Suomen itsenäistyttyä auton verotus muuttui. Autoista maksettiin 10 prosenttia tullia niiden arvosta.

– Vuonna 1920 hallitus saattoi vapaasti muuttaa autojen tulliprosentteja ilman eduskuntaa, ja tätä rahanhankkimistapaa myös käytettiin.

Autojen tuonti kasvoi 1930-luvulla. Autoista kannettava tullimaksu muutettiin progressiiviseksi. Vuonna 1939 sodan uhka ja sitä seurannut säännöstelytalous tuonti- ja vientilisensseineen muuttivat autokaupan liki pariksi vuosikymmeneksi. Autotuonti toisin alkoi varovasti 1947.

 

Pelättiin, että Neuvostoliitosta tuotavien autojen kysyntä romahtaa

Valuuttasäännöstelyn aikana 1950-luvulla rahaa ei saanut viedä ulos maasta auton ostoon, mutta merimiehet keksivät poikkeuksen. Heidän palkkansa maksettiin valuutassa, joten tuontilisenssien saamiselle auton tuontiin ei ollut estettä.

Niinpä merimiehet toivat laivojen kansilla maahan satamäärin haluttuja länsiautoja, lähinnä Volkswagen-kuplia. 1950-luvun puolivälissä merimiesten autokauppa oli kolmasosa Suomeen tuoduista kaikista länsiautoista.

Vihattu tuontisäännöstely purettiin 1957, mutta autojen kohdalla vasta 1962.

– Syy oli poliittinen. Itäautojen kauppa oli runsainta, koska ne eivät olleet tuontisäännöstelyn piirissä. Pelättiin, että Neuvostoliitosta tuotavien autojen kysyntä romahtaa ja samalla suomalaisten tuotteiden vienti käy bilateraalikaupan vuoksi vaikeaksi.


Autovero määrättiin ensimmäisen kerran 1958. Alkuun sen piti olla voimassa vain vuoden verran. Vuosi toisensa jälkeen se määrättiin aina uudelleen, kunnes 1967 autoverosta tuli pysyvä. Ja siitä alkoi autoveron ja sen kiertämisen kehä.

Piilofarmarivillityksen hiivuttua 1970-luvun puolivälissä syntyi lava-autobuumi. Toyotan maahantuoja keksi tuoda markkinoille pienen, edullisen lava-auton, jonka sai rekisteröityä pakettiautoksi. Eikä veroa näin tarvinnut maksaa.

– Näitä Toyota Timangeja myytiin kuin häkää. Myös Mossella oli lyhytlavainen pick-up, mutta se ei saavuttanut yhtä kovaa suosiota.

Timangeja myytiin puolessatoista vuodessa yli 2 000 kappaletta, kunnes verottaja lopetti leikin. Lavan pituudelle määrättiin vähimmäismitta 185 senttiä, ja sen jälkeen Timangia ei enää saanut verottomana.

Kansa keksi uuden porsaanreiän. 1980-luvulla huomattiin, että raskaat 1 800 kiloa painavammat jenkkiautot saatiin autoverosta vapaiksi tekemällä niistä lava-auto. Perä leikattiin kulmahiomakoneella tylysti pois. Lisäksi takapenkki piti poistaa. Joskus penkkejä rikottiin jo satamassa tullimiesten valvoessa verovapauden takaavan rujon muutostyön etenemistä.


Seuraavaksi huomattiin, että korottamalla auton sisätilaa 130 senttiin ajoneuvon sai verovapaana.

– Citroen BX:stä tehtiin näitä veronkiertoautoja erityisen paljon, Nokki muistelee.

Erilaiset pikkupajat ja venevalmistajat ryhtyivät laminoimaan moniin autoihin lasikuitukattoja, joilla auto saatiin korotettua verovapaaksi.

Painorajojakin kierrettiin. Hurjimpia katsastuksissa paljastuneita veronkiertoyrityksiä olivat lyijyn valaminen kynnyskoteloihin tai jopa märän hiekan mättäminen oven sisään auton painon nostamiseksi verovapauden rajan yli.

Nyttemmin autoverotus perustuu auton arvoon ja sen hiilidioksidipäästöihin. Tehtaan ilmoittamia päästöjä ei kansalainen voi alemmaksi muuttaa veroedun toivossa.

Moottorinohjauselektroniikkaa säätämällä eli ns. lastuttamalla autosta voi saada lisää tehoa samalla verolla. Siinä jälleen kekseliään kansan yksi tapa kiertää vihattua autoveroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    6. 6

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    7. 7

      Ysäribileet Salohallissa työllistivät Lounais-Suomen poliisia: ”Viuhuvaa käsilaukkua, terävää korkokenkää...”

    8. 8

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    9. 9

      Huippukuski kävi ohjastamassa umpihumalassa muutaman voiton – talutettiin lentokentälle

    10. 10

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    7. 7

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    8. 8

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    5. 5

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. Näytä lisää