Matti, Matias

Autot

Valikko

Autot

Tuore raportti paljastaa: Tällaisilla autoilla erityisesti nuoret miehet ajavat nyt itsensä hengiltä – tyypillisin surullinen tapaus tieltä suistuminen

tilastot
Nuoret, 18–24-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat 188 kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta vuosina 2010–2014. Määrä vastaa noin viidennestä kaikista ajanjakson kuolonkolareista.
Turmakuljettajilla on tuoreen raportin mukaan yhä useammin taustallaan liikennerikkomuksia. Nuorista turmakuljettajista yli puolet (58 %) oli syyllistynyt aiemmin liikennerikkomuksiin. Osuus on kasvanut vuodesta toiseen.

– Tämä kehitys tulisi huomioida nuorten kuljettajien ajo-opetusta, valvontaa ja valistusta suunniteltaessa. Keskeisimmistä liikenneriskeistä tulee muistuttaa jatkuvasti, painottaa liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari Liikennevakuutuskeskuksesta.

Nuorten kuljettajien onnettomuuksista noin yhdeksän kymmenestä oli miesten aiheuttamia. Tilastot osoittavat nuorten miesten ottavan helpommin riskejä.

– Heidän aiheuttamissaan onnettomuuksissa kuski oli päihtyneenä varsin usein, peräti 40 prosentissa tapauksista. Lisäksi reilusti yli puolet ajoi ylinopeutta. Suurin osa ei myöskään käyttänyt turvavyötä tai muita turvalaitteita, liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola taustoittaa.

Nuorten kuolonkolarit ovat tavallisimmin suistumisonnettomuuksia, joissa ei ole yleensä muita osapuolia.

Vanha autokanta näkyy onnettomuuksien taustalla

Monet nuoret kuljettajat ajavat vanhoilla autoilla. Ilmiö näkyy niin liikennevakuutuksesta korvatuissa vahingoissa kuin kuolemaan johtaneissa onnettomuuksissakin. Lähes puolet nuorten kuolonkolareista on ajettu vähintään 15 vuotta vanhalla ajoneuvolla.

– Uutta turvatekniikkaa ei ole saatu riittävästi hyödynnettyä. Ajonvakautuslaitteistot ja nopeudenrajoittimet parantaisivat myös nuorten kuljettajien mahdollisuuksia selviytyä hengissä, Parkkari muistuttaa.

Vuosina 2010–2014 liikennevakuutuksesta korvatuista vahingoista nuoret kuljettajat aiheuttivat 14 prosenttia. Osuus on laskenut hieman viime vuosina.

Ota kantaa

Ajatko arkiajosi mielestäsi tarpeettoman turvattomilla ajoneuvoilla?

Ajan 19% En aja 81%
Ääniä yhteensä 1599
  • Liikenne

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    5. 5

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    6. 6

      Mitä hotellista saa viedä mukanaan? Suomalaishotellit vastaavat – ”Kerran oli ruuvattu tv irti seinästä”

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    9. 9

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    10. 10

      10 ajatusta seksin aikana, jotka kielivät parisuhteen ongelmista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

    2. 2

      Tuulikone teki tepposet ruotsalaiselle laulajakaunottarelle – paljasti intiimialueensa viisulavalla: ”Pöksysokki”

    3. 3

      Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

    4. 4

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

    5. 5

      Hirvittäviä julmuuksia lapsille tehnyt pariskunta vankeuteen Englannissa – tuomarikin pidätteli kyyneliä

    6. Näytä lisää