Ilmari, Ilmo

Autot

Valikko

Autot

Ammattikuljettajat kilpailevat ajotaidon MM-tittelistä

Ammattikuskit
Isot autot ja niiden kuljettajat kisaavat ammattikuljettajien MM-tittelistä.
Rahtarit ry järjestää raskaan liikenteen ammattikuljettajien ajotaidon MM-kilpailut Jyväskylässä kesäkuun lopussa.

Kilpailussa kuljettajat suorittavat tarkkuutta ja huolellisuutta vaativia tehtäviä. Menestyminen edellyttää erinomaista ajoneuvon käsittelytaitoa. Ajotaitoradalla voi olla erilaisia peruutus- tai arviointitehtäviä. Kilpailijoita testataan radan lisäksi muillakin osa-alueilla. Heidän tulee hallita myös kuljetusalaan liittyvät lait ja asetukset teoriakokeessa ja selvittää ajoonlähtötarkastus.

MM-tasolla paremmuudesta kilpaillaan seitsemässä eri sarjassa: kuorma-auto, linja-auto, puoliperä, täysperä, nuoret (alle 22 v), pakettiauto sekä taloudellinen ajo. Rahtarit ry lähettää kilpailuun täyden joukkueen, joka tarkoittaa kolmea kuljettajaa sarjoissa A, B, C ja D. Lisäksi joukkueessa on yksi edustaja jokaiseen muuhun sarjaan.

Kilpailuun odotetaan noin 120 kilpailijaa eri jäsenmaista. Rahtarit ry:n ja samalla Suomen virallinen edustusjoukkue on valittu SM Ajotaito -tulosten (2014 ja 2015) perusteella. Joukkueessa on osa ensikertalaisia ja osa jo useampaan kertaan MM-tasolla edustaneita. Mukana on myös hallitseva puoliperävaunusarjan maailmanmestari Toni Kuosmanen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. 6

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    7. 7

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    8. 8

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    9. 9

      Näin Shirly Karvinen edustaa Suomea Miss Universum -kisassa – lipui kameroiden eteen seksikkäästi läpikuultavassa asussa

    10. 10

      Trump haluaisi nähdä USA:ssa vähemmän bemareita ja Saksassa enemmän Chevroleteja – saksalaisministeri: ”Rakentakaa parempia autoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. Näytä lisää