Kyllikki

Autot

Valikko

Autot

Jyrki Katainen valmisteilla olevasta liikennekaaresta: Virosta oppia

Liikennekaari
EU:n komissio haluaa jäsenmaiden kehittävän lainsäädäntöä jakamistaloudelle suotuisaan suuntaan.
Ohjeistus on samoilla linjoilla kuin Suomessa valmisteltava liikennemarkkinauudistus liikennekaari, liikenne- ja viestintäministeriön tiedotteessa kerrotaan.

– Viro on johtanut kehitystä uudistamalla liikennesektoria. Myös Suomen liikenne- ja viestintäministeriössä on meneillään liikennekaarihanke, joka sallisi pienimuotoisen henkilö- ja tavarakuljetuksen ilman toimilupaa. Näistä esimerkeistä on hyvä ottaa oppia muissakin jäsenmaissa, kirjoitti komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen Helsingin Sanomissa Vieraskynä-palstalla.

Ohjeistuksen mukaan sääntelyn tulisi antaa tilaa innovaatioille ja uudelle liiketoiminnalle, eikä pienimuotoiselle palvelujen tarjoamiselle saisi asettaa yhtä raskaita vaatimuksia kuin ammattimaiselle liiketoiminnalle. Jakamistaloudessa syntyvissä palveluissa tulisi kuitenkin huolehtia esimerkiksi kuluttajansuojasta.

– Suomessa liikennemarkkinalainsäädännön tekeillä oleva uudistus, liikennekaari, noudattelee komission nyt tekemiä linjauksia. Tällä halutaan mahdollistaa se, että esimerkiksi opiskelijat voisivat tarjota kuljetuksia osa-aikaisesti, toteaa liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner.

Liikennekaaren tavoitteena on edistää uusien palvelujen syntymistä, helpottaa markkinoille tuloa, purkaa kilpailun rajoitteita ja keventää julkista ohjausta. Kevennyksiä ehdotetaan muun muassa lupakäytäntöihin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    6. 6

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    7. 7

      Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

    8. 8

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    9. 9

      Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

    10. 10

      Jelena Isinbajeva sai uuden pestin – Kansainvälinen antidopingtoimisto on huolissaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    4. 4

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    5. 5

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    6. 6

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    7. 7

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    8. 8

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    9. 9

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    10. 10

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    2. 2

      Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    5. 5

      Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

    6. Näytä lisää