Aslak

Autot

Valikko

Autot

Amarok rokkaa nyt kuudella sylinterillä

Ensitesti
VW:n isokokonen avolava Amarok on kokenut mittavan mallimullistuksen. Merkittävin uutuus löytyy konepellin alta – pick-up kulkee nyt kuudella sylinterillä.
Amarok on VW:lle merkittävä malli, erityisesti Etelä- ja Pohjois-Amerikan markkinoilla. Isokokoinen pick-up esiteltiin vuonna 2009, ja nyt se saa ensimmäisen ison kasvojenkohotuksen.

Muotokieli on uusittu nyt VW:n nykymalliston mukaiseen ilmeeseen, vaikka vanhan Amarokin perusmuoto näkyy edelleen. Sisustus on pantu kokonaan uusiksi kojelautaa myöten, ja paremmin varusteltuihin malleihin tulee versiosta riippuen tarjolle joko lisävarusteena tai vakiona 14 suuntaan sähköllä säätyvät penkit.

Törmäyksen jälkeinen automaattijarrutus löytyy vakiovarustelistalta, mutta jalankulkijatunnistimia tai muita tämän päivän turvallisuusvarusteita puolestaan ei.

Amarokin edellinen sukupolvi oli myynnissä nelisylinterisellä, kaksilitraisella rivimoottorilla muutamana eri tehoversiona, mutta nyt VW hylkää kokonaan vanhan tekniikan. Uusi Amarok tulee tarjolle ainoastaan kuusisylinterisellä, kolmelitraisella V6 TDI-moottorilla. Samaa voimalaitetta on käytetty Audin A6:ssa ja A7:ssa vuodesta 2014.

Amarokin versio on varustettu muuttuvasiipisellä turboahtimella, ja se on tarjolla kolmena eri tehoversiona: 163 hv (450 Nm), 204 hv (500 Nm) sekä 224 hv (550 Nm). Näistä pienitehoisin on aina manuaalivaihteinen, 204-hevosvoimaista saa sekä kuusivaihteisella manuaalilla että myöhemmin myös 8-vaihteisella DSG-vaihteistolla ja ylähyllyltä löytyvä 224-hevosvoimainen versio on aina DSG-vaihteistolla varustettu. Automaattivaihteiseen versioon saa lisävarusteena myös ratin takaa löytyvät vaihdevalitsimet.

Kulutuksen luvataan tehokkaimmalla versiolla jäävän 7,6 litraan satasella, muiden mallien tekniset yksityiskohdat ilmoitetaan myöhemmin.

Manuaalivaihteisessa versiossa neliveto on erikseen kytkettävä ja varustettu alennusvaihteistolla, automaattivaihteisissa versioissa neliveto on jatkuvatoiminen ja sitä ohjataan Torsen-tasauspyörästöllä. Uusi moottori täyttää Euro6-päästöluokituksen, ja käyttää AdBlue-urearuiskutusta typenoksidipäästöjen vähentämiseen.

UusI malli lanseerataan ”loppuun asti” varustellulla Aventura-erikoisversiolla, joka on aina 224-hevosvoimainen ja automaattivaihteinen. Avolavan ostajalle kiihtyvyys ja huippunopeus ovat täysin triviaalia tietoa, mutta tehoversio kiihtyy sataseen 7,9 sekunnissa ja saavuttaa 193 km/h huippunopeuden.

Vakiorengastuksella auto myös kelaa tuon vauhdin, eikä ole mitenkään hutera tai kiikkerä ajaa huippunopeudella. Melutaso moottoritievauhdeissa on kohtuullisen miellyttävä jos autossa ei ole lavakatetta – se puolestaan saa rengasmelun kaikumaan myös ohjaamossa.

Vetokykyä Amarokista löytyy 3 500 kiloa, ja kyytiin voi lastata valitusta varustuksesta riippuen jopa tonnin painoisen eurolavan. Lavalta löytyy vakiona neljä kiinnityslenkkiä, lisävarusteena saa kaksi kappaletta lisää.

Maastoajorata oli toki valittu ja rakennettu niin, että lehdistön ajamat autot niistä selviävät, mutta VW:n alamäkihidastin ja tasauspyörästön lukitus helpottivat merkittävästi haastavissa olosuhteissa ajamista.

Suomeen uusi Amarok saapuu loppukesästä: hinnat vahvistetaan heinäkuussa ja ensimmäiset autot saapuvat syyskuussa.

Volkswagen Amarok Aventura 3.0 TDI V6

MOOTTORi
V6, turbo, 2 967 cm³, 165 kW (224 hv)/1 400-2 750 r/min, 550 Nm/3 000–4 500 r/min
SUORITUSKYKY
0–100 km/h 7,9 s, huippunopeus 193 km/h
KULUTUS
7,6 l/100 km diesel
CO2-PÄÄSTÖT 199 g/km
VOIMANSIIRTO
A8, neliveto
MITAT p 5 321, l 1 944, k 1 821 mm,

akseliväli 3 097 mm, omamassa n. 2 300 kg, kantavuus n. 1 000 kg, vetopaino 3 500kg, tankki 80 l
HINTA
vahvistamatta
  • Volkswagen

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. 6

      Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    9. 9

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    10. 10

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    10. 10

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Kadulta löytyi pahoinpidelty mies Helsingissä – puukotus tapahtui läheisessä asunnossa

    3. 3

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Ranskan ihmis-Ken hylkäsi Barbie-tyttöystävänsä – nainen värjäsi hiuksensa tummaksi, Ken järkyttyi: ”Se oli viimeinen pisara!”

    6. Näytä lisää