Torsti

Autot

Valikko

Autot

IS Sveitsissä: Tässä on Audin kovin uutuus juuri nyt, korkeutta lukuun ottamatta sentilleen saman kokoinen kuin Skoda Yeti!

ensitesti
Audi iskee kiinni uuteen autoluokkaan, johon se ehtii premium-merkeistä ensimmäisenä.
Audi Q2 on helpoin asettaa markkinoille toteamalla, että se on korkeutta lukuun ottamatta kaikilta mitoiltaan sentilleen saman kokoinen kuin Škoda Yeti.

Siihen yhtäläisyydet kuitenkin loppuvat, sillä Q2 on ensimmäinen Audin katumaasturi, joka tehdään konsernin eri kokoihin helposti muunneltavalle MQB-perusrakenteelle. Vaikka Audi on asiasta täysin vaiti, niin Q2:n alusta on sama kuin kolmeovisessa A3-mallissa, vain takaraideväli on Q2:ssa kolme senttiä suurempi.

Moneen kompaktiin noin 4,2 metrin mittaiseen katumaasturiin verrattuna Q2 on valmistajansa mielestä urheilullinen. Kori onkin aika matala, mutta kovin coupémaisena tai sporttimaisena sitä on vaikea pitää. Toisaalta Audin vahvasti mainostama ”lähes 15 sentin maavara” ei vakuuta auton maasturimaisuudesta.

Oikeastaan millään edellä mainitulla ei ole kovin suurta merkitystä, sillä Audi Q2 on varsin vahva persoona. Henkilökohtaisesti en ole jaksanut viime vuosina innostua Audin uutuuksista. Niissä ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta ne ovat niin pitkälle hiottuja kokonaisuuksia, että autoista on puuttunut luonnetta. Tältä osin Q2 on aivan erilainen, sillä persoonallisuutta huokuvasta uutuudesta on helppo pitää.

Kuljettajan paikalla istutaan senttikaupalla korkeammalla kuin A3:ssa. Ohjaamo on selkeä ja ergonomiasta eli hallintalaitteiden sijoittelusta ei voi valittaa. Audin filosofian mukaan pienimpäänkin katumaasturiin saa lähes kaikki samat varusteet kuin yhtiön ylellisiin edustusmalleihin. Vakiona ne eivät toki ole, vaan lompakkoa on levitettävä aika lailla laveammalle ennen kuin kaikki koeajetuissa yksilöissä olleet varusteet ovat mukana. Mutta mahdollisuus valintoihin on olemassa.

Tehtaan edustajat kertoivat, että erilaisista palikoista voi rakentaa yli viisi miljoonaa erilaista Q2:ta. Toisin sanoen ainakin teoriassa on mahdollista, ettei tehtaalta koskaan valmistu kahta samanlaista autoa. Valittavana on ensinnäkin kolme bensiini- ja kolme dieselmoottoria. Sitten on vaihteisto ja miedomman kaksilitraisen dieselin saa joko etu- tai nelivetoisena. Tehokkain bensiini- ja dieselmoottori tulevat aina quattrona ja kaksoiskytkinvaihteiston kera.

Pienin bensiinimoottori on Audin Q-sarjassa ensiesiintymisensä tekevä kolmisylinterinen 1,0-litrainen. Koska auton omapaino on saatu pidettyä kurissa, moottorin 115 hevosvoimaa ja 200 Nm riittävät ainakin kevyesti kuormattuun autoon mainiosti. Seuraavalta portaalta löytyy sylinterien lepuutusjärjestelmällä varustettu 1,4-litrainen, joka liikuttaa Q2:ta jo vikkelästi. Kun sen parina on edelleen kehitetty 7-vaihteinen kaksoiskytkinvaihteisto, on kuljettajan työ vaivatonta.

Kuljettajan rasittumista vähentää myös hyvin toimiva alusta ja tarkka ohjaus. Tehostin toimii progressiivisesti eli suoraan ajettaessa pienet ohjauspyörän liikkeet vaikuttavat vain vähän. Kun keskiasennosta poiketaan enemmän, kääntyminen tapahtuu nopeasti. Kaupunkiajossa Q2 tuntuu vähän kookkaalta, sillä etukulmia on vaikea hahmottaa ja paksut C-pilarit rajoittavat näkyvyyttä takaviistoon.

Dieselmoottorisista emme kokeilleet pienintä 1,6-litraista, sillä maahantuojan arvion mukaan se jää seinäruusuksi. Molemmat kaksilitraiset tuntuivat vahvoilta, pääosin laajalla käyntinopeusalueella käytettävissä olevan mahtavan vääntömomentin ansiosta. Tehoa on joko 150 tai 190 hevosvoimaa, joista jo vähäisempi on aivan riittävä. Myynnin uskotaankin keskittyvän siihen ja pienempiin bensiinimoottoreihin.

Asiakkaita Audi Q2:lle löytyy varmasti, sillä katumaasturit kiinnostavat tällä hetkellä ostajia. Kompaktista koostaan huolimatta uutuus tarjoaa enemmän tilaa kuin voisi odottaa. Takaistuimella on väljempää kuin pykälää kookkaammassa Audi Q3:ssa ja käytännöllisen muotoiseen tavaratilaan voi pakata mukaan yli 400 litran verran kuljetettavaa.

Audi Q2:n hintoja ei ole vielä Suomessa julkistettu, mutta Saksassa Q2 on tuhat euroa vastaavaa A3 Sportbackia halvempi. Tuon kaavan mukaan Q2:n hinnat alkaisivat meillä noin 26 000 eurosta. Koviksi kilpakumppaneiksi ilmoittautuvat oitis edellä mainitun Yetin lisäksi muun muassa oman konsernin uudet Seat Ateca ja Volkswagen Tiguan. Mutta mikäli tilaa pitkältä lisävarustelistalta muutamia varusteita Q2:een, se nousee kilpailijoiden yläpuolelle. Valitettavasti niin tekee myös hinta.

Ota kantaa

Oletko joskus ostanut autoon lisähintaisia lisävarusteita?

Kyllä 69% En 27% En tiedä 4%
Ääniä yhteensä 6645

Audi Q2 1,4 TFSI (S tronic)

Moottori R4, bensiini, 1 395 cm3, 110 kW (150 hv)/5000 - 6000 r/min, 250 Nm/1500 - 3500 r/min Suorituskyky 0-100 km/h 8,5 s, huippunopeus 212 km/h Kulutus 5,4 (5,2) l/100 km CO2-päästöt: 124 (119) g/km Voimansiirto M6 (A7), etuveto Mitat p 4191 mm, l 1794 mm, k 1508 mm, akseliväli 2601 mm, tavaratila 405 l, tankki 50 l. Hinta Vahvistamatta
  • Audi
  • Ensitesti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen muutti päätöksensä nopeasta kotiinpaluusta – paljasti jatkosuunnitelmansa

    3. 3

      Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    6. 6

      Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

    7. 7

      Miten Oscar-skandaalin aiheuttanut kortti päätyi uudestaan lavalle? Emma Stone: ”Pidin sitä koko ajan kädessäni”

    8. 8

      Vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

    9. 9

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    10. 10

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    7. 7

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    8. 8

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    9. 9

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    10. 10

      Sami Jauhojärvi murtui kyyneliin kesken ytimekkään kiitospuheensa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen muutti päätöksensä nopeasta kotiinpaluusta – paljasti jatkosuunnitelmansa

    3. 3

      Uutta tietoa Trumpin uskotusta miehestä, joka vetelee naruja kulissien takana – Bannonissa tapahtui suuri muutos syyskuussa 2001

    4. 4

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    5. 5

      Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

    6. Näytä lisää