Matti, Matias

Autot

Valikko

Autot

IS pöyhi arkistoja: Nyt löytyi melkoinen mönkijä

LISÄVARUSTE
Ilta-Sanomat tutustui keväällä 1998 Toyotaan, jolla pystyi ajamaan laskettelurinteen päälle.
Autoihin kehitellään nykyään entistä enemmän hyödyllisiä ja vähemmän hyödyllisiä lisävarusteita. Talven tuloon voi varautua monin tavoin – esimerkiksi asentamalla telat auton alle. Ilta-Sanomien toimittaja Lasse Erola kävi tutustumassa 1998 Toyota Crawleriin Messilässä. Crawler osoittautui melkoiseksi ryömijäksi.

Julkaisemme nyt Erolan kirjoituksen uudelleen, sillä talvea kohden mennään, ja ensi kuun jälkeen ollaan jo lokakuussa:

Kun seuraavan kerran tulee se tuikitavallinen tilanne, että pitää päästä autolla laskettelurinteen päälle, ei muuta kuin Crawler esiin.

Toyota on kehittänyt nelivetoisiin autoihin lisävarusteen, jolla kyllä kiipeää aika erikoisiin paikkoihin. Kokemusta on parin päivän takaa, meinaan.

Messilän Laasonrinne ei alhaalta katsottuna näytä paljon miltään, mutta lähdepäs nousemaan sitä autolla.

Alun loiva osuus menee vielä helposti. Kakkosella liikkeelle, 3 000 kierrosta koneeseen, kolmoselle ja sitten tasakaasulla. Toyota Land Cruiser, jonka alle kumitelat on asennettu, lähtee nousemaan rinnettä ylös hitaasti mutta varmasti.

Tekee mieli lisätä vauhtia, mutta kaasua painaessa vauhti hidastuukin. Lumi alkaa sulaa vinhemmin pyörivien telojen alla. Tilanne korjaantuu, kun kierrokset palauttaa 3 000:een.

Uskon puute yllättää

Loppumatkasta yllättää uskon puute. Viimeinen jakso näyttää nimittäin pystysuoralta. Se on se, josta laskettelijat ottavat alkuvauhdin, mutta toisinpäin kuljettavaksi se tuntuu mahdottomalta.

Vieressä istuvan yritysmyyntipäällikkö Seppo Saxholmin rauhallinen ääni ja selkeät ohjeet saavat vakuuttuneeksi, että kumitelat kyllä kroolaavat tämänkin nousun. Kuljettajan pitää vain toimia oikein. Nyt ei saa ottaa asennetta, että kyllä perhana varmaan nousee kun lyön ykkösen sisään ja painan kaasun pohjaan.

Pitää pysäyttää auto, kytkeä tasauspyörästön takalukko päälle, vaihtaa kakkoselle, nostaa kierrokset 2 800:aan - ja pitää ne siellä. Yhtään enempää hönkää ei saa antaa.

Aluksi tuntuu, että auto nousee pystyyn, mutta ei liiku eteenpäin ollenkaan. Mutta liikkuu se. Jos ei muuten usko, voi vilkaista sivuikkunasta: maisema vaihtuu hitaasti mutta vaihtuu silti koko ajan.

Sutimaan ei saa päästää

Vitsi on siinä, että telojen pitää pyöriä koko ajan, mutta ne eivät saa ruveta sutimaan.

Jos rupeavat, vaihtoehtoja on kaksi ja molemmat ovat huonoja:

1) auto alkaa liukua suoraan taaksepäin tai

2) auto alkaa kääntyä poikittain ja muksahtaa sitten kyljelleen.

Oikeilla opeilla Crawler nousee eleettömästi ja varmasti. Kumitelan suuren pinta-alan ansiosta maahan kohdistuu vain kymmenesosa normaalin maastoauton pyörän pintapaineesta. Auton ohjaus, vaihteisto ja jarrut toimivat koko ajan normaalisti.

Laskettelurinnettä Crawlerilla noustessa on pyrittävä ajamaan koko ajan kohtisuoraan mäkeä ylös. Jos telat alkavat luistaa sivulle, auto voi kaatua.

Kumitelayksiköt koostuvat vetopyörästä, kuudesta ilmatäytteisestä kumipyörästä ja kahdesta teräspyörästä, joiden ympärillä kumitela pyörii. Yksi yksikkö painaa 145 kiloa.

Ota kantaa

Haluaisitko ajaa laskettelurinnettä pitkin Crawlerin kaltaisella autolla?

Todellakin 67% En osaa sanoa 8% En tietenkään 26%
Ääniä yhteensä 2125
  • Mönkijä

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – kärki karannut omille teilleen, Hirvonen kiinni pronssissa

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

    9. 9

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    10. 10

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    6. 6

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    2. 2

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    3. 3

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    4. 4

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. Näytä lisää