Enni, Enna, Eini

Autot

Valikko

Autot

Kansalaisen juuri ostaman Volvon mittaristossa piili ansa – lähti ajamaan Turusta Saloon, kertymättömät kilometrit muuttuivat lopulta euroiksi

riitatapaus
Kuluttajat ostivat autoliikkeestä vuonna 1987 käyttöönotetun Volvo 740 GLE:n, jonka matkamittarissa oli kaupantekohetkellä lukema 183 675. Todellisuus ei yllättäen ollutkaan näin ruusuinen.
Ostopäätöksen yhteydessä auton myyneeltä elinkeinonharjoittajalta jäi nimittäin kertomatta, että Volvon matkamittarilukema olikin maileja eikä kilometrejä, selviää Kuluttajariitalautakunnan vuonna 2005 käsittelemästä valituksesta. Valitus on iästään huolimatta yhä ratkaisuihin vaikuttava ennakkotapaus, eivätkä siihen liittyvät lait ole muuttuneet.

Näin tapaus eteni – Volvo olikin mailimalli

Volvon ostajat olivat kaupanteon yhteydessä kysyneet myyjältä matkamittarilukeman paikkansapitävyyttä, johon vastaus oli myönteinen. Myyjä oli kuitenkin maininnut auton olevan "jenkkimalli".

Noin kahden viikon kuluttua kaupanteosta toinen auton ostajista kiinnitti huomiota auton matkamittarin vähäiseen kilometrikertymään välillä Turku-Salo. Tuolloin hänelle selvisi, ettei mittari mitannutkaan kilometrejä vaan maileja.

Ostajat ottivat pikaisesti yhteyttä liikkeeseen ja ilmoittivat, etteivät olisi tehneet kauppaa, mikäli olisivat tienneet, että matkamittarilukema tarkoittaa todellisuudessa 295 533 kilometriä 183 675 kilometrin sijaan. Liike kieltäytyi purkamasta kauppaa.

Myyjäliikkeessä viitattiin autosta olleeseen pieneen lehti-ilmoitukseen, jossa mailimittarista oli ollut maininta. Ostajat eivät kuitenkaan olleet omien sanojensa mukaan nähneet kyseistä ilmoitusta aikaisemmin eikä asiasta ollut mainintaa auton myyntiesitelapussa. Kauppasopimukseenkaan ei ollut merkitty mitään kilometri- tai maililukemaa.

Kun Kuluttajariitalautakunta käsitteli asiaa, elinkeinonharjoittaja kiisti pettäneensä tai johtaneensa asiassa ketään tietoisesti harhaan. Puheena olevasta autosta oli Turun Sanomissa useita ilmoituksia. Niistä kävi ilmi, että kysymyksessä oli Amerikan vientimalli.

Auton mittarissa näkyi myös selvästi nopeusnäyttö ja mailit. Mittaritaulusta voi päätellä mitä näyttötaulussa näkyy. Kuluttaja oli tutustunut autoon myyntihallissa ja tekivät sillä myös koeajon. Myös toisen kuluttajan isä, jolla oli usean vuoden kokemus Volvo-liikkeen asentajana, tutustui autoon ja piti sitä harvinaisena yksilönä.

Lautakunta ratkaisi riidan, mutta miten?

Lautakunta katsoi jääneen näyttämättä toten, että kuluttajat olisivat tienneet auton matkamittarin olevan mailimittari. Heillä ei myöskään ollut lain mukaan erityistä tavaran tarkastusvelvollisuutta.

Jos tavara on myyty "sellaisena kuin se on", siinä on kuitenkin kuluttajansuojalain 5 luvun 14 §:n 2 kohdan mukaan virhe, jos myyjä on ennen kaupantekoa laiminlyönyt antaa ostajalle tiedon sellaisesta tavaran ominaisuuksia tai käyttöä koskevasta seikasta, josta hänen täytyy olettaa tienneen ja josta ostaja perustellusti saattoi olettaa saavansa tiedon, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan.

Euroopassa myytävissä autoissa on yleensä kilometrimittari. Tämän vuoksi ostajalle on kaupanteon yhteydessä kerrottava, jos kaupan kohteessa onkin poikkeuksellisesti mailimittari. Koska mailit mittariin kertyvät kilometrejä hitaammin, on seikkaa pidettävä kaupanteon kannalta merkittävänä.

Myyjäliike on tiennyt, että autossa on mailimittari ja laiminlyönyt siten tiedottamisen sellaisesta auton ominaisuutta koskevasta seikasta, josta he perustellusti saattoivat olettaa saavansa tiedon.

Laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan eli autossa on ollut kuluttajansuojalain 5 luvun 14 §:n 2 kohdan tarkoittama virhe. Näin ollen ostaja oli oikeutettu hinnanalennukseen, vaikka auto olikin kauppaa tehtäessä jo iäkäs. Päätös oli yksimielinen.

Ota kantaa

Oletko ajanut mailimittarilla varustetulla autolla?

Olen 49% En ole 47% En tiedä 4%
Ääniä yhteensä 27626

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    3. 3

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    6. 6

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    7. 7

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    8. 8

      Näyttelijä kuoli musiikkivideon kuvauksissa – ammuttiin rintaan asekohtauksessa

    9. 9

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    10. 10

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    3. 3

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    6. Näytä lisää