Senja

Autot

Valikko

Autot

Ajatko tänään Helsingistä länteen tai päinvastoin? Pyöräilijät aikovat tukkia vilkkaan moottoritien ip-ruuhkan lopputunteina

mielenosoitus
Oletettavasti vähintään kymmenet mieltään osoittavat pyöräilijät hidastavat tänään tuhansien autoilijoiden matkaa.
Moottoriteiden muuttamista kaduiksi vaativat pyöräilijät protestoivat tänään ajamalla Helsingin moottoritiemäisiin sisääntuloväyliin kuuluvalla Länsiväylällä arviolta noin kello 18-19 välisenä aikana.

Itse protesti starttaa noin tuntia aiemmin ja saattaa vaikuttaa Helsingistä ulospäin suuntautuvaan liikenteeseen jo kello viidestä alkaen. Myöhemmin liikenne saattaa puuroutua myös päinvastaiseen suuntaan kun mielenosoittajat ajavat takaisin kaupunkiin.

Mielenosoittajat - joiden tarkka määrä ei ole vielä tässä vaiheessa tiedossa - vaativat tempauksellaan moottoritien autokaistojen kaventamista ja nopeusrajoituksen laskemista nykyisestä 80 km/h:sta viiteenkymmeneen kilometriin tunnissa.

Yksi moottoritien kaistoista pitäisi pyöräilijöiden mukaan antaa pelkästään polkupyörien ja jalankulkijoiden käyttöön, toinen taas mahdollisesti raitiovaunuille.

Protestilla vastustetaan itse moottoritien ohella myös alueelle suunniteltua uutta liittymää, jonka vuoksi pyörällä joutuisi jatkossa pyöräilemään tasaisen maaston lisäksi ylämäkeä, eikä risteyksestäkään voisi polkea suoraan läpi.

Pyöräilijöiden mukaan alueen nykyisetkin eritasoliittymät pitäisi päin vastoin purkaa ja muuttaa ”moottoritiefantasiaksi” kutsuttu väylä punaisilla liikennevaloilla katkotuksi yksitasoristeyskaduksi.

Kaikkiaan muutos olisi muun muassa Helsingin uuden yleiskaavan hengen mukainen ja muutoinkin perusteltavissa, mieltään osoittavat pyöräilijät esittävät.

Tempauksen taustalla ovat Helsingin polkupyöräilijät ja Maan ystävät. Tällä hetkellä Länsiväylällä liikkuu kyseisellä kohdalla noin 50000-60000 moottoriajoneuvoa vuorokaudessa.

Ota kantaa

Onko ylämäen pyöräileminen ja risteyksen kiertäminen mielestäsi liian raskasta?

On, mäet ja kiertotiet pois 12% Ei ole, sehän on hyvää liikuntaa 82% En osaa sanoa 6%
Ääniä yhteensä 2324

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    5. 5

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    6. 6

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    7. 7

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    8. 8

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    9. 9

      Melkoinen pituusero: Janne Katajan ja Sara Forsbergin yhteiskuva on hervoton – ”Meistä tehdään pilaa”

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    8. 8

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    9. 9

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    2. 2

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    3. 3

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    4. 4

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    5. 5

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    6. Näytä lisää