Koeajo: Audin A4 uudistui kevyesti. IS koeajoi uutuudesta sen kaikkein herkuimman, V6-dieselillä varustetun version.
Rahalla saa ja silloin voi päästä vaikka V6-moottorilla. Pienessä kasvonkohotuksessa käyneen Audi A4:n lippulaivamalli on 3-litraisella V6-moottorilla varustettu nelivetoinen versio.
A4 meni viime vuoden lopussa uusiksi, mutta uudistus ei ollut kovin mullistava. Uutta on lähinnä uudelleen muotoillut puskurit, etusäleikkö sekä etu- sekä takavalot. Kaikkein suurimmat muutokset ovat keulan puolella, valojen umpiot sisuskaluja myöten on muotoiltu uusiksi. Myös puskuria sekä etusäleikköä on käsitelty uudella otteella.
Sisätiloissa muutokset ovat maltillisia ja hyvä niin, sillä auton ilme tuntuu miellyttävän kansaa. Audi A4 on keikkunut Suomen myyntitilastojen kärkikymmenikössä pitkään. Myyntitilastot ovat hyvä mittari ottaen huomioon, että auto on kuitenkin hinnakkaampi kuin perus-Volkkarit ja -Skodat.
Moottorikehitystyö autokonserneissa on tietysti jatkuvaa, eli uutuuden päivittyneet moottorit tarjoavat tietysti pienempää kulutusta. A4:n lippulaivan, V6-dieselversion puhdikkuutta ei voi moittia: keulalla on VW-konsernin tuorein kehitysversio V6-dieselistä ja A4:n tapauksessa se on viritetty 245-hevosvoimaiseksi ja vääntöä moottori tarjoaa 500 newtonmetriä. Puhtia siis riittää polttoaineenkulutuksen pysyessä maltillisena. Lyhyessä koeajossa dieseliä kului vain muutama desi sen yli mitä valmistaja ilmoittaa. Ilmoitettu 5,7 litran yhdistetty tälläiselle "hirviömoottorille" on kyllä erinomainen suoritus.
Audin Quattro-neliveto on kyllä omiaan Suomen talvessa. Koeajoviikon aikana teiden pinnat olivat todella liukkaat, mutta Audin vetopito oli uskomattoman hyvää. Lisäannoksen pitoa antoi tietysti myös Nokian uudenkarheat kitkarenkaat.
Eikä Quattro-neliveto ole omiaan pelkästään kiihdytettäessä. Audin torsion-toimintainen neliveto tarjoaa kesäkelissä, mutta etenkin talvikelissä parempaa ohjautavuutta. Liukkalla pinnalla Audia on esimerkiksi mutkatiellä vaikea saada puskemaan. Sopivalla kaasunkäytöllä ja pienillä vastaohjausliikkeillä auto suoriutuu läpi mutkien uskomattoman sulavasti vaikka takapää ottaa pientä sivuluisua.
Voimalinja on muuten hienosti kunnossa, mutta suunnanmuutoksessa 7-portainen S-tronic automaattivaihteisto empii hieman. Kun vaihteen siirtää D-asennosta peruutusasentoon, ja kaasua erehtyy hieman jo painamaan peruuttaakseen, hetkeen ei tapahdu mitään. Pian auto liikahtaa voimakkaan nykäisyyn saattelemana taaksepäin kun veto kytkeytyy. Mutta näihin pieniin epätäsmällisyyksiin kaksoiskytkinvaihteistojen kohdalla on totuttu vuosien saatossa.
Audin heikko kohta ajettavuudessa on aina ollut ohjaus ja niin tälläkin kertaa. Maantieajossa ohjauksen keskialueella tuntuu pientä velttoutta - autoa joutuu hieman suoralla paimentamaan. Kesärenkailla tuntuma voi olla erilainen ja vaikea sanoa, mikä 235/35R19 -rengaskoon vaikutus on tässä asiassa.
Toisenlaista vaikutusta tuolla rengaskoolla kuitenkin on, auton jäykkä alusta tekee siitä välillä hieman kivirekimäisen. Matalaprofiilinen rengastus suhteessa alustan toimivuuteen on niin makukysymyksiä - joillekin alusta saa olla kuinka kova tahansa, kunhan auto näyttää hyvältä. Ja hyvältähän Audin tämä versio näyttääkin. Kun kyytipojaksi on lyöty runsas määrä ulkonäköön vaikuttavia S-line -somisteita, Audin tämä versio kääntää kyllä jonkun verran katseita.
Kommentit
Fakta
Audi A4 sedan 3.0 V6 TDI Quattro S-Tronic
Mikä: A4:n päivitetty versio.
Mitat: Pituus 4,70 m, leveys 1,83 m, korkeus 1,43 m, akseliväli 2,81 m, tavaratila 480-962 l. (VDA), Oma massa 1 795 kg.
Moottori: 3-litrainen V6-diesel; teho: 245 hv (4 000-4 500 rpm), vääntö: 500 Nm (1 400-3 250 Nm).
Kiihtyvyys: 5,9 s.
Huippunopeus: 250 km/t.
Kulutus (valm.ilm.): 6,8/5,1/5,7 l.
C02-päästöt: 149 g/km.
Hinta: Perushinta 61 215 euroa.
Aiheesta muualla kirjoitettua
Autot: Uutiset aikajärjestyksessä
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
Mökkikausi alkaa todenteolla – katso tuleeko reitillesi tietöitä!
11.05.2012 00:07 -
-
-
-
-
-
-
-
-
Hankitko auton luotolla? Varo tätä ansaa!
08.05.2012 12:20 -










